Sivu 1 / 1
Curt Herrmannin ylemmän keskiluokan tausta mahdollisti sen, että hän pystyi tekemään aineellisesti riippumattoman päätöksen taiteellisten taipumustensa hyväksi. Vakuutusjohtajan poikana Herrmann koki Saksan yhtenäisyyden ja Wilhelminisen ajan alun suoraan Berliinissä nuorena. Herrmann jätti koulun ilman varsinaista tutkintoa vastoin isänsä toivetta ja yritti saada jalansijaa Saksan pääkaupungin dynaamisessa taiteilijakentässä. Hän kirjoittautui 19-vuotiaana Carl Steffeckin johtamaan taiteilijan työhuoneeseen. Hänen kiinnostuksensa kohdistui tuolloin ensisijaisesti ihmisiin ja erityisesti muotokuviin. Uuden Saksan keisarikunnan ajan henki, sen militaristinen suuntautuminen, keisarillinen valta-ajattelu ja taistelu siirtomaista jättivät selvät jäljet 1870- ja 1880-luvun taiteen kenttään. Historiamaalaus ja sille ominainen paatos juhlivat voittoja. Herrmann ei aluksi välttynyt tältä viehätykseltä, ja hän kirjoittautui historiamaalari Lindenschmitin oppilaaksi Münchenin akatemiaan.
Muotokuvamaalauksen ohella intohimo luonnon kuvaamiseen ja taiteelliseen työskentelyyn syntyi jo varhain. Herrmannia kiehtoivat luonnon värit ja valotehosteet. Hänen maisemamaalauksistaan tuli mallia nuorelle taiteilijasukupolvelle. Hän itse löysi uusimpressionismin ilmaisumuotona. Perustamalla piirustuskoulun berliiniläisen yhteiskunnan naisille Herrmann vakiinnutti asemansa Berliinin taide-elämässä ja palveli liikeideallaan silloisen ylemmän keskiluokan ja aristokraattisen naisväestön taiteellista kasvatusihannetta. Ammatillinen menestys ja avioliitto Sophie Herzin kanssa, joka oli yksi Herrmannin oppilaista, antoivat Herrmannille vihdoin mahdollisuuden toteuttaa taiteellisia pyrkimyksiään aineellisesti riippumattomasti.
Palattuaan Berliiniin Herrmannista tuli tärkeä osa keisarikunnan saksalaista maalaustaidetta, ei vain taiteilijana vaan ennen kaikkea mesenaattorina ja taideteoreetikona. Yhtenä perustajana ja hallituksen jäsenenä hän vaikutti osaltaan modernin taiteen vakiinnuttamiseen Saksassa Berliinin Secessionissa ja Deutscher Künstlerbundissa. Hänen pyrkimyksensä edistää ranskalaisen uusimpressionismin vastaanottoa Saksassa johtivat yhteistyöhön galleristi Paul Cassirerin kanssa. Vuonna 1906 Herrmann järjesti omasta aloitteestaan ranskalaisten taiteilijoiden näyttelyn Berliinin Secessionissa. Herrmann toimi myös aktiivisesti taiteilijayhdistyksen "Die Brücke" tukijana. Hän järjesti näyttelyitä, solmi suhteita ja kunnostautui taidekeräilijänä. 1920-luvulla hän käänsi selkänsä Berliinille ja muutti merkittävästi myös omaa maalaustyyliään. Anopin linnassa hänen myöhäinen intohimonsa kohdistui kukka-asetelmiin, joista osan hän kehitti lähes abstraktiksi muotokieleksi. Natsien särkyneen lasin yön aikana osa hänen maalauksistaan Pretzfeldin linnassa tuhoutui. Natsien hyökkäysten keskipisteenä oli keskeinen teos Herrmannin varhaisvuosilta. Pojan alastonkuvan vuoksi he syyttivät taiteilijaa moraalittomista ja homoeroottisista taipumuksista.
Curt Herrmannin ylemmän keskiluokan tausta mahdollisti sen, että hän pystyi tekemään aineellisesti riippumattoman päätöksen taiteellisten taipumustensa hyväksi. Vakuutusjohtajan poikana Herrmann koki Saksan yhtenäisyyden ja Wilhelminisen ajan alun suoraan Berliinissä nuorena. Herrmann jätti koulun ilman varsinaista tutkintoa vastoin isänsä toivetta ja yritti saada jalansijaa Saksan pääkaupungin dynaamisessa taiteilijakentässä. Hän kirjoittautui 19-vuotiaana Carl Steffeckin johtamaan taiteilijan työhuoneeseen. Hänen kiinnostuksensa kohdistui tuolloin ensisijaisesti ihmisiin ja erityisesti muotokuviin. Uuden Saksan keisarikunnan ajan henki, sen militaristinen suuntautuminen, keisarillinen valta-ajattelu ja taistelu siirtomaista jättivät selvät jäljet 1870- ja 1880-luvun taiteen kenttään. Historiamaalaus ja sille ominainen paatos juhlivat voittoja. Herrmann ei aluksi välttynyt tältä viehätykseltä, ja hän kirjoittautui historiamaalari Lindenschmitin oppilaaksi Münchenin akatemiaan.
Muotokuvamaalauksen ohella intohimo luonnon kuvaamiseen ja taiteelliseen työskentelyyn syntyi jo varhain. Herrmannia kiehtoivat luonnon värit ja valotehosteet. Hänen maisemamaalauksistaan tuli mallia nuorelle taiteilijasukupolvelle. Hän itse löysi uusimpressionismin ilmaisumuotona. Perustamalla piirustuskoulun berliiniläisen yhteiskunnan naisille Herrmann vakiinnutti asemansa Berliinin taide-elämässä ja palveli liikeideallaan silloisen ylemmän keskiluokan ja aristokraattisen naisväestön taiteellista kasvatusihannetta. Ammatillinen menestys ja avioliitto Sophie Herzin kanssa, joka oli yksi Herrmannin oppilaista, antoivat Herrmannille vihdoin mahdollisuuden toteuttaa taiteellisia pyrkimyksiään aineellisesti riippumattomasti.
Palattuaan Berliiniin Herrmannista tuli tärkeä osa keisarikunnan saksalaista maalaustaidetta, ei vain taiteilijana vaan ennen kaikkea mesenaattorina ja taideteoreetikona. Yhtenä perustajana ja hallituksen jäsenenä hän vaikutti osaltaan modernin taiteen vakiinnuttamiseen Saksassa Berliinin Secessionissa ja Deutscher Künstlerbundissa. Hänen pyrkimyksensä edistää ranskalaisen uusimpressionismin vastaanottoa Saksassa johtivat yhteistyöhön galleristi Paul Cassirerin kanssa. Vuonna 1906 Herrmann järjesti omasta aloitteestaan ranskalaisten taiteilijoiden näyttelyn Berliinin Secessionissa. Herrmann toimi myös aktiivisesti taiteilijayhdistyksen "Die Brücke" tukijana. Hän järjesti näyttelyitä, solmi suhteita ja kunnostautui taidekeräilijänä. 1920-luvulla hän käänsi selkänsä Berliinille ja muutti merkittävästi myös omaa maalaustyyliään. Anopin linnassa hänen myöhäinen intohimonsa kohdistui kukka-asetelmiin, joista osan hän kehitti lähes abstraktiksi muotokieleksi. Natsien särkyneen lasin yön aikana osa hänen maalauksistaan Pretzfeldin linnassa tuhoutui. Natsien hyökkäysten keskipisteenä oli keskeinen teos Herrmannin varhaisvuosilta. Pojan alastonkuvan vuoksi he syyttivät taiteilijaa moraalittomista ja homoeroottisista taipumuksista.