1800-luvun puoliväliin mennessä teollinen vallankumous oli jo monin paikoin Euroopassa yleensä ja erityisesti Englannissa, "kapitalismin emämaassa", niin läsnä ja edistynyt, että monet aikalaiset, jotka olivat uuden ja nopeamman tahdin, kuten äänekkäiden ja meluisien rautateiden ja höyrykoneiden, vallassa, kaipasivat aikaisempia ja ehkä vain oletettavasti parempia, koska yksinkertaisia, hiljaisia ja rauhallisia aikoja. Tämä nostalgia ei ilmennyt usein vain politiikassa, yhteiskunnassa ja taloudessa tai jopa purkautui väkivaltaisesti "konemyrskyn" tai "luddismin" muodossa, vaan myös taiteessa monet taiteilijat muistelivat tuolloin romantisoitua ja osittain vahvasti mystifioitua pyrkimystä luontoon, jollainen heidän mielestään oli vielä keskiajalla tavallista, yleistä ja yleistä. Esimerkkinä tällaisista luovista pyrkimyksistä pidetään nykyään ennen kaikkea Isossa-Britanniassa noin vuonna 1844 syntynyttä preraafaliittien taiteilijaryhmää ja tyylisuuntaa, joka hylkäsi liian steriilinä pitämänsä akateemisen maalaustaiteen ja suuntautui sen sijaan 1300-luvun Italian varhaisrenessanssin freskomaalaukseen.
Vuonna 1848 brittiläisen taidemaalarin William Holman Hunt aloitteesta Lontoossa perustettiin lopulta alun perin seitsenjäseninen Pre-Rafaliittiveljeskunta, jonka esikuvana oli 1800-luvun alussa Roomassa ja Wienissä toimineiden "nasaretilaisten" romanttis-uskonnollinen taidesuuntaus, jonka historiamaalausta se jäljitteli. Preraafaliitit hylkäsivät sen, mitä he pitivät mekanistisena lähestymistapana, jota manieristiset taiteilijat olivat ensin noudattaneet Raffael/a>:n ja Michelangelo Buonarroti:n jälkeen, ja näkivät itsensä perustavanlaatuisena uudistusliikkeenä, joka piti mahdollisimman tarkkaa luonnon jäljittelyä taiteen todellisena ja keskeisenä tarkoituksena. Ryhmän tunnetuimpia edustajia olivat John Everett Millais ja James Collinson sekä Frederic George Stephens ja Thomas Woolner ja kaksi veljestä Dante Gabriel ja William Michael Rossetti. Heidän italialaiset juurensa predestinoivat heidät preraafaliittien kantaviksi voimiksi ja suunnannäyttäjiksi. Erityisesti vanhempi ja ensin mainittu, jota pidettiin elämänsä loppupuolella vuonna 1882 varsin eksentrisenä eksentrikkona, oli tunnettu ja hyvin vaikutusvaltainen tuon ajan Lontoon taiteilijapiireissä.
Dante Gabriel Rossettin läheinen ystävä sekä mesenaatti ja ajoittain myös kumppani oli monien vuosien ajan akvarelli-, arkkitehtuuri- ja maisemamaalari George Price Boyce , joka tuli maailmaan vuonna 1826 Lontoon Bloomsburyn kaupunginosassa nuoremman sisarensa ja taidemaalari Joanna Mary Boycen vanhempana veljenä, joka myös kuului preraafaliitteihin. Opiskeltuaan Pariisin Sorbonnessa hän tutustui Thomas Brandon Seddoniin sekä Dante Gabriel Rossettiin opiskellessaan maineikkaassa Royal Academy of Artsissa Lontoossa vuonna 1849 ja sai pian yhä enemmän vaikutteita "preraafaliittiveljeskunnan" tyylistä. Boyce jakoi Rosettin kanssa paitsi suuren rakkauden taiteeseen myös rakkaudellisen kiintymyksen lontoolaiseen palvelijattareen ja malliin Fanny Cornforthiin, mikä ei ilmeisesti vaikuttanut heidän ystävyyteensä erityisen paljon, sillä molemmat asuivat vuodesta 1862 lähtien lähes vierekkäin Chelsean jalossa asuinalueessa. Nykyään taidehistorioitsijat tuntevat George Price Boycen myös Hogarth Club -taiteilijaryhmän jäsenenä ja hänen laajoista päiväkirjoistaan, jotka ovat tärkeä lähde Rosettin ja muiden preraafaliittien työn tutkimisessa.
1800-luvun puoliväliin mennessä teollinen vallankumous oli jo monin paikoin Euroopassa yleensä ja erityisesti Englannissa, "kapitalismin emämaassa", niin läsnä ja edistynyt, että monet aikalaiset, jotka olivat uuden ja nopeamman tahdin, kuten äänekkäiden ja meluisien rautateiden ja höyrykoneiden, vallassa, kaipasivat aikaisempia ja ehkä vain oletettavasti parempia, koska yksinkertaisia, hiljaisia ja rauhallisia aikoja. Tämä nostalgia ei ilmennyt usein vain politiikassa, yhteiskunnassa ja taloudessa tai jopa purkautui väkivaltaisesti "konemyrskyn" tai "luddismin" muodossa, vaan myös taiteessa monet taiteilijat muistelivat tuolloin romantisoitua ja osittain vahvasti mystifioitua pyrkimystä luontoon, jollainen heidän mielestään oli vielä keskiajalla tavallista, yleistä ja yleistä. Esimerkkinä tällaisista luovista pyrkimyksistä pidetään nykyään ennen kaikkea Isossa-Britanniassa noin vuonna 1844 syntynyttä preraafaliittien taiteilijaryhmää ja tyylisuuntaa, joka hylkäsi liian steriilinä pitämänsä akateemisen maalaustaiteen ja suuntautui sen sijaan 1300-luvun Italian varhaisrenessanssin freskomaalaukseen.
Vuonna 1848 brittiläisen taidemaalarin William Holman Hunt aloitteesta Lontoossa perustettiin lopulta alun perin seitsenjäseninen Pre-Rafaliittiveljeskunta, jonka esikuvana oli 1800-luvun alussa Roomassa ja Wienissä toimineiden "nasaretilaisten" romanttis-uskonnollinen taidesuuntaus, jonka historiamaalausta se jäljitteli. Preraafaliitit hylkäsivät sen, mitä he pitivät mekanistisena lähestymistapana, jota manieristiset taiteilijat olivat ensin noudattaneet Raffael/a>:n ja Michelangelo Buonarroti:n jälkeen, ja näkivät itsensä perustavanlaatuisena uudistusliikkeenä, joka piti mahdollisimman tarkkaa luonnon jäljittelyä taiteen todellisena ja keskeisenä tarkoituksena. Ryhmän tunnetuimpia edustajia olivat John Everett Millais ja James Collinson sekä Frederic George Stephens ja Thomas Woolner ja kaksi veljestä Dante Gabriel ja William Michael Rossetti. Heidän italialaiset juurensa predestinoivat heidät preraafaliittien kantaviksi voimiksi ja suunnannäyttäjiksi. Erityisesti vanhempi ja ensin mainittu, jota pidettiin elämänsä loppupuolella vuonna 1882 varsin eksentrisenä eksentrikkona, oli tunnettu ja hyvin vaikutusvaltainen tuon ajan Lontoon taiteilijapiireissä.
Dante Gabriel Rossettin läheinen ystävä sekä mesenaatti ja ajoittain myös kumppani oli monien vuosien ajan akvarelli-, arkkitehtuuri- ja maisemamaalari George Price Boyce , joka tuli maailmaan vuonna 1826 Lontoon Bloomsburyn kaupunginosassa nuoremman sisarensa ja taidemaalari Joanna Mary Boycen vanhempana veljenä, joka myös kuului preraafaliitteihin. Opiskeltuaan Pariisin Sorbonnessa hän tutustui Thomas Brandon Seddoniin sekä Dante Gabriel Rossettiin opiskellessaan maineikkaassa Royal Academy of Artsissa Lontoossa vuonna 1849 ja sai pian yhä enemmän vaikutteita "preraafaliittiveljeskunnan" tyylistä. Boyce jakoi Rosettin kanssa paitsi suuren rakkauden taiteeseen myös rakkaudellisen kiintymyksen lontoolaiseen palvelijattareen ja malliin Fanny Cornforthiin, mikä ei ilmeisesti vaikuttanut heidän ystävyyteensä erityisen paljon, sillä molemmat asuivat vuodesta 1862 lähtien lähes vierekkäin Chelsean jalossa asuinalueessa. Nykyään taidehistorioitsijat tuntevat George Price Boycen myös Hogarth Club -taiteilijaryhmän jäsenenä ja hänen laajoista päiväkirjoistaan, jotka ovat tärkeä lähde Rosettin ja muiden preraafaliittien työn tutkimisessa.
Sivu 1 / 1