Reininmaalta kotoisin oleva Alexander Koester saavutti jotakin sellaista, mikä useimmilta taiteilijoilta kielletään: hänen teostensa ansiosta hän saavutti menestystä ja tunnustusta jo varhaisessa iässä. Jo opiskellessaan Karlsruhen taideakatemiassa hän ansaitsi rahaa muotokuvien maalaamisella. Hän teki lukuisia opintomatkoja - erityisesti Etelä-Tirolissa sijaitseva viehättävä Klausenin kaupunki oli hänen mieleensä. Siellä hän liittyi Klausener Künstlerkolonie -yhdistykseen ja avioitui paikallisen majatalon pitäjän tyttären kanssa. Koester laajensi repertuaariaan genremaalauksilla ja tunnelmallisilla maisemilla. Hän kehitti huomattavaa virtuositeettia maalaustaiteen laajalla kirjolla. Todellisen maineen hän saavutti kuitenkin vasta, kun hän löysi itselleen aivan erityisen motiivin: ankan.
Ensimmäisen kerran hän kohtasi kikattavan otuksen appensa maatilalla. Koester innostui linnuista välittömästi. Hän tutki huolellisesti niiden ruumiinrakennetta ja luonnetta ja teki niistä satoja tutkimuksia. Ankoista tuli hänen kiistaton suosikkimotiivinsa, ja hän ikuisti niitä hyvin monipuolisesti. Hän ei kuitenkaan saavuttanut suurta mainetta ainoastaan näiden eläinten maalarina: Hänestä tuli kysytty ankka-asiantuntija, ja hän kasvatti eläimiä suurella ylpeydellä. Hän pystyi mestarillisesti esittämään laajan tietämyksensä maalauksissaan. Hän kuvasi eläinten käyttäytymistä todenmukaisesti ja loi näin ainutlaatuisia tilannekuvia luonnosta. Varjoleikit ja häikäisevät valoefektit lisäsivät niiden dynamiikkaa. Alexander Koester teki aiemmin vähän huomiota saaneesta ankasta kunnioitettavan taide-esineen. Hänen teostensa maineikkaisiin ostajiin kuuluivat muun muassa keisari Vilhelm II ja Italian kuningas. Näiden eläinten jatkuva maalaaminen toi hänelle jopa lempinimen "Enten-Koester".
Ennen kuin Koester pääsi harrastamaan intohimoaan maalaustaiteen parissa, hän suoritti isänsä pyynnöstä apteekkarin oppisopimuskoulutuksen. Kun hän oli läpäissyt ylioppilastutkinnon, hän aloitti samana vuonna taideopinnot. Alexander Koesterille muutos taiteeseen kannatti koko ajan. Hän sai lukuisia palkintoja, muun muassa kultamitalin St. Louisin maailmannäyttelyssä, ja hänen ankkamaalauksiaan esiteltiin jo varhain kansainvälisesti. Kun Klausenista tuli ensimmäisen maailmansodan aikana sotatoimialue, Alexander Koester muutti Dießen am Ammersee -kaupunkiin ja perusti ateljeen Müncheniin. Nyt hän kääntyi jälleen enenevässä määrin maisemamaalauksen puoleen. Hän keskittyi ympäristönsä laajoihin vesimaisemiin, joita hän kuvasi vahvoilla väreillä monissa säätunnelmissa. Myöhemmin urallaan hän maalasi pääasiassa kukkien asetelmia, mutta hän pysyi uskollisena ankoilleen. Ne jättivät häneen jälkensä reilusti yli 30 vuodeksi. Tänä aikana hänen maalaustyylinsä muuttui yksityiskohtaisesta realismista impressionismiin, jossa siveltimenvedot ovat leveitä. Näin hänen toistuva motiivinsa ei koskaan menettänyt uutta vetovoimaansa, ja yleisö pysyi innostuneena. Taidemarkkinoilla päti pian sääntö: mitä enemmän ankkoja, sitä kalliimpi maalaus. Alexander Koesterin ankkamaalaukset ovat vielä nykyäänkin haluttuja taide-esineitä, ja niistä maksetaan huutokaupoissa suuria summia.
Reininmaalta kotoisin oleva Alexander Koester saavutti jotakin sellaista, mikä useimmilta taiteilijoilta kielletään: hänen teostensa ansiosta hän saavutti menestystä ja tunnustusta jo varhaisessa iässä. Jo opiskellessaan Karlsruhen taideakatemiassa hän ansaitsi rahaa muotokuvien maalaamisella. Hän teki lukuisia opintomatkoja - erityisesti Etelä-Tirolissa sijaitseva viehättävä Klausenin kaupunki oli hänen mieleensä. Siellä hän liittyi Klausener Künstlerkolonie -yhdistykseen ja avioitui paikallisen majatalon pitäjän tyttären kanssa. Koester laajensi repertuaariaan genremaalauksilla ja tunnelmallisilla maisemilla. Hän kehitti huomattavaa virtuositeettia maalaustaiteen laajalla kirjolla. Todellisen maineen hän saavutti kuitenkin vasta, kun hän löysi itselleen aivan erityisen motiivin: ankan.
Ensimmäisen kerran hän kohtasi kikattavan otuksen appensa maatilalla. Koester innostui linnuista välittömästi. Hän tutki huolellisesti niiden ruumiinrakennetta ja luonnetta ja teki niistä satoja tutkimuksia. Ankoista tuli hänen kiistaton suosikkimotiivinsa, ja hän ikuisti niitä hyvin monipuolisesti. Hän ei kuitenkaan saavuttanut suurta mainetta ainoastaan näiden eläinten maalarina: Hänestä tuli kysytty ankka-asiantuntija, ja hän kasvatti eläimiä suurella ylpeydellä. Hän pystyi mestarillisesti esittämään laajan tietämyksensä maalauksissaan. Hän kuvasi eläinten käyttäytymistä todenmukaisesti ja loi näin ainutlaatuisia tilannekuvia luonnosta. Varjoleikit ja häikäisevät valoefektit lisäsivät niiden dynamiikkaa. Alexander Koester teki aiemmin vähän huomiota saaneesta ankasta kunnioitettavan taide-esineen. Hänen teostensa maineikkaisiin ostajiin kuuluivat muun muassa keisari Vilhelm II ja Italian kuningas. Näiden eläinten jatkuva maalaaminen toi hänelle jopa lempinimen "Enten-Koester".
Ennen kuin Koester pääsi harrastamaan intohimoaan maalaustaiteen parissa, hän suoritti isänsä pyynnöstä apteekkarin oppisopimuskoulutuksen. Kun hän oli läpäissyt ylioppilastutkinnon, hän aloitti samana vuonna taideopinnot. Alexander Koesterille muutos taiteeseen kannatti koko ajan. Hän sai lukuisia palkintoja, muun muassa kultamitalin St. Louisin maailmannäyttelyssä, ja hänen ankkamaalauksiaan esiteltiin jo varhain kansainvälisesti. Kun Klausenista tuli ensimmäisen maailmansodan aikana sotatoimialue, Alexander Koester muutti Dießen am Ammersee -kaupunkiin ja perusti ateljeen Müncheniin. Nyt hän kääntyi jälleen enenevässä määrin maisemamaalauksen puoleen. Hän keskittyi ympäristönsä laajoihin vesimaisemiin, joita hän kuvasi vahvoilla väreillä monissa säätunnelmissa. Myöhemmin urallaan hän maalasi pääasiassa kukkien asetelmia, mutta hän pysyi uskollisena ankoilleen. Ne jättivät häneen jälkensä reilusti yli 30 vuodeksi. Tänä aikana hänen maalaustyylinsä muuttui yksityiskohtaisesta realismista impressionismiin, jossa siveltimenvedot ovat leveitä. Näin hänen toistuva motiivinsa ei koskaan menettänyt uutta vetovoimaansa, ja yleisö pysyi innostuneena. Taidemarkkinoilla päti pian sääntö: mitä enemmän ankkoja, sitä kalliimpi maalaus. Alexander Koesterin ankkamaalaukset ovat vielä nykyäänkin haluttuja taide-esineitä, ja niistä maksetaan huutokaupoissa suuria summia.
Sivu 1 / 1