Andrea del Sarton oikea nimi oli Andrea d'Angelo di Francesco. Hänen lisänimensä oli peräisin hänen isänsä ammatista, joka oli räätäli. Del Sarto oli huomattavan lyhytkasvuinen, minkä vuoksi hänen ystävänsä kutsuivat häntä mielellään Andreinoksi. Alun perin del Sarto aloitti harjoittelun kultasepän luona, mutta hänen piirustustaitonsa herättivät paikallisen taidemaalarin huomion, joka aluksi opetti häntä itse ja myöhemmin ohjasi hänet Piero di Cosimo:lle. Työssään del Sarto ei kuitenkaan ottanut niinkään mallia mestaristaan kuin TAITEILIJAPAIKOISTA1, TAITEILIJAPAIKOISTA2 ja TAITEILIJAPAIKOISTA3, joiden erilaisia tyylejä hän pystyi yhdistelemään jäljittelemättömällä tavalla. Hän saavutti elinaikanaan suuren maineen, ja häntä kutsuttiin jopa lempinimellä Andrea sensa errori, joka tarkoittaa virheetöntä Andreaa. Kuolemansa jälkeen hän jäi kuitenkin tuntemattomaksi, mikä johtui suurelta osin siitä, että muut aikansa suuret mestarit, kuten da Vinci, Rafael ja Michelangelo, ylittivät hänet taiteellisesti.
Del Sarto avioitui Lucrezia del Feden kanssa noin 31-vuotiaana, ja Lucrezia poseerasi hänelle useita kertoja ja toimi usein mallina hänen Madonna-maalauksissaan. Lucrezia oli hattutädin varakas leski. Avioliitto toi del Sartolle siis jonkin verran taloudellista mukavuutta. Siksi ei ole yllättävää, että del Sarto osoitti vain kohtalaista intoa työhön. Hän maalasi silloin, kun se sopi hänelle, ja myös maksu oli hänelle toissijainen asia. Hänen oppilaansa ja myöhempi elämäkertakirjoittajansa Vasari, jonka Michelangelo esitteli hänelle, valitteli tätä seikkaa. Vasari todisti del Sarton suuren lahjakkuuden, mutta sanoi, että hänen opettajaltaan puuttui tulinen kunnianhimo ja jumalallinen inspiraatio, jotka tekisivät suuren taiteilijan. Hänen mielipiteensä del Sarton vaimosta oli vielä huonompi. Hän kuvaili häntä mustasukkaiseksi, uskottomaksi ja riitaisaksi.
Kahta lyhyttä jaksoa lukuun ottamatta del Sarto vietti koko elämänsä Firenzessä. Noin vuonna 1518 del Sarton lahjakkuus herätti Ranskan hovin huomion, ja kuningas Frans I kutsui taidemaalarin Fontainbleauhun. Del Sarto hyväksyi kutsun ja lähti Pariisiin ilman vaimoaan, mutta yhden oppilaansa Andrea Squarzzellan kanssa. Lykkäys oli kuitenkin lyhytaikainen. Jotkut olettavat, että del Sarto ei pitänyt itseään hovitaiteilijana ja tunsi itsensä älyllisesti aliarvostetuksi. Lyhyen hoviaikansa aikana hän ei tuottanut yhtään teosta. Vasarin mukaan Lucrezia kuitenkin määräsi miehensä takaisin Firenzeen. Del Sarto sai palata kuninkaan luvalla, mutta hänen oli palattava hoviin mahdollisimman pian. Kuningas antoi del Sartolle myös rahaa, jolla hän saattoi ostaa Italiasta joitakin maalauksia kuninkaan taidekokoelmaan. Del Sarto ei kuitenkaan koskaan palannut, vaan käytti kuninkaan rahat ostaakseen talon Firenzestä. Vuodesta 1520 kuolemaansa vuonna 1530 hän työskenteli vain siellä, kunnes sairastui lopulta paiseruttoon ja kuoli.
Andrea del Sarton oikea nimi oli Andrea d'Angelo di Francesco. Hänen lisänimensä oli peräisin hänen isänsä ammatista, joka oli räätäli. Del Sarto oli huomattavan lyhytkasvuinen, minkä vuoksi hänen ystävänsä kutsuivat häntä mielellään Andreinoksi. Alun perin del Sarto aloitti harjoittelun kultasepän luona, mutta hänen piirustustaitonsa herättivät paikallisen taidemaalarin huomion, joka aluksi opetti häntä itse ja myöhemmin ohjasi hänet Piero di Cosimo:lle. Työssään del Sarto ei kuitenkaan ottanut niinkään mallia mestaristaan kuin TAITEILIJAPAIKOISTA1, TAITEILIJAPAIKOISTA2 ja TAITEILIJAPAIKOISTA3, joiden erilaisia tyylejä hän pystyi yhdistelemään jäljittelemättömällä tavalla. Hän saavutti elinaikanaan suuren maineen, ja häntä kutsuttiin jopa lempinimellä Andrea sensa errori, joka tarkoittaa virheetöntä Andreaa. Kuolemansa jälkeen hän jäi kuitenkin tuntemattomaksi, mikä johtui suurelta osin siitä, että muut aikansa suuret mestarit, kuten da Vinci, Rafael ja Michelangelo, ylittivät hänet taiteellisesti.
Del Sarto avioitui Lucrezia del Feden kanssa noin 31-vuotiaana, ja Lucrezia poseerasi hänelle useita kertoja ja toimi usein mallina hänen Madonna-maalauksissaan. Lucrezia oli hattutädin varakas leski. Avioliitto toi del Sartolle siis jonkin verran taloudellista mukavuutta. Siksi ei ole yllättävää, että del Sarto osoitti vain kohtalaista intoa työhön. Hän maalasi silloin, kun se sopi hänelle, ja myös maksu oli hänelle toissijainen asia. Hänen oppilaansa ja myöhempi elämäkertakirjoittajansa Vasari, jonka Michelangelo esitteli hänelle, valitteli tätä seikkaa. Vasari todisti del Sarton suuren lahjakkuuden, mutta sanoi, että hänen opettajaltaan puuttui tulinen kunnianhimo ja jumalallinen inspiraatio, jotka tekisivät suuren taiteilijan. Hänen mielipiteensä del Sarton vaimosta oli vielä huonompi. Hän kuvaili häntä mustasukkaiseksi, uskottomaksi ja riitaisaksi.
Kahta lyhyttä jaksoa lukuun ottamatta del Sarto vietti koko elämänsä Firenzessä. Noin vuonna 1518 del Sarton lahjakkuus herätti Ranskan hovin huomion, ja kuningas Frans I kutsui taidemaalarin Fontainbleauhun. Del Sarto hyväksyi kutsun ja lähti Pariisiin ilman vaimoaan, mutta yhden oppilaansa Andrea Squarzzellan kanssa. Lykkäys oli kuitenkin lyhytaikainen. Jotkut olettavat, että del Sarto ei pitänyt itseään hovitaiteilijana ja tunsi itsensä älyllisesti aliarvostetuksi. Lyhyen hoviaikansa aikana hän ei tuottanut yhtään teosta. Vasarin mukaan Lucrezia kuitenkin määräsi miehensä takaisin Firenzeen. Del Sarto sai palata kuninkaan luvalla, mutta hänen oli palattava hoviin mahdollisimman pian. Kuningas antoi del Sartolle myös rahaa, jolla hän saattoi ostaa Italiasta joitakin maalauksia kuninkaan taidekokoelmaan. Del Sarto ei kuitenkaan koskaan palannut, vaan käytti kuninkaan rahat ostaakseen talon Firenzestä. Vuodesta 1520 kuolemaansa vuonna 1530 hän työskenteli vain siellä, kunnes sairastui lopulta paiseruttoon ja kuoli.
Sivu 1 / 3