Edmund Mahlknechtilla on aivan erityinen asema Itävallan taiteen rikkaassa kirjossa. Hän syntyi Wienissä 12. marraskuuta 1820, ja hänen luova neroutensa avautui jo nuorena ja kasvoi laajaksi teokseksi, kunnes hän kuoli 26. helmikuuta 1903. Jokainen hänen kankaalle osunut siveltimenvetonsa kertoo oman tarinansa - tarinat, jotka on huolellisesti vangittu ja kerrottu uudelleen taidegrafiikoissamme. Hänen taiteellisen luovuutensa alkusysäys löydettiin varhain. Piirustusopettajansa Joseph Hasslwander:n tarkkaavaisessa ohjauksessa Mahlknechtin kyvyt tunnistettiin ja niitä vaalittiin. Vielä enemmän rohkaisua ja tekniikkaa hän sai ensimmäisillä maalaustunneillaan vanhemman veljensä Karlin, tunnetun kaivertajan, valokuvaajan ja taidemaalarin, kanssa. Vuonna 1836 Mahlknecht aloitti virallisen koulutuksensa Wienin taideakatemiassa, jossa häntä opettivat professorit Joseph Mössmer ja Franz Steinfeld nuorempi. Opinnot johdattivat hänet maisemamaalauksen pariin Anton Hansch:n johdolla vuonna 1839.
Mahlknechtin maalauksen katseleminen, olipa se sitten alkuperäisessä muodossaan tai korkealaatuisena taidegrafiikkana, on kuin kävelyretki luonnossa. Voit tuntea tuulen hivelevän puita, kuulla veden virtauksen ja lintujen viserryksen kaukaisuudessa. Vaikka Mahlknecht erikoistui pääasiassa eläin- ja maisemamaalaukseen Friedrich Gauermann:n innoittamana, hän herätti jokaisen aiheen henkiin ainutlaatuisella herkkyydellä ja tarkkuudella. Hänen erityinen panoksensa taiteeseen tunnustettiin lukuisissa näyttelyissä, muun muassa Sydneyn arvostetussa maailmannäyttelyssä vuonna 1879, jossa hänelle myönnettiin kunniakirja. Kuvataidegrafiikkana hänen teoksensa luovat ikkunan maailmaan, sellaisena kuin Mahlknecht sen näki, maailmaan, joka on täynnä luonnon kauneutta ja eläinten loistoa. Pitkän ja menestyksekkään uransa aikana Mahlknecht oli paitsi erinomainen taidemaalari myös arvostettu piirustuksenopettaja Saksi-Coburgin ja Gothan talossa. Näin hän ei ainoastaan luonut mestariteoksia, jotka elävät taidegrafiikoissamme, vaan myös välitti tietoa ja tekniikoita, jotka muodostivat perustan tuleville taiteilijasukupolville. Hän oli ja on edelleen korvaamaton hahmo itävaltalaisen taiteen historiassa.
Edmund Mahlknechtilla on aivan erityinen asema Itävallan taiteen rikkaassa kirjossa. Hän syntyi Wienissä 12. marraskuuta 1820, ja hänen luova neroutensa avautui jo nuorena ja kasvoi laajaksi teokseksi, kunnes hän kuoli 26. helmikuuta 1903. Jokainen hänen kankaalle osunut siveltimenvetonsa kertoo oman tarinansa - tarinat, jotka on huolellisesti vangittu ja kerrottu uudelleen taidegrafiikoissamme. Hänen taiteellisen luovuutensa alkusysäys löydettiin varhain. Piirustusopettajansa Joseph Hasslwander:n tarkkaavaisessa ohjauksessa Mahlknechtin kyvyt tunnistettiin ja niitä vaalittiin. Vielä enemmän rohkaisua ja tekniikkaa hän sai ensimmäisillä maalaustunneillaan vanhemman veljensä Karlin, tunnetun kaivertajan, valokuvaajan ja taidemaalarin, kanssa. Vuonna 1836 Mahlknecht aloitti virallisen koulutuksensa Wienin taideakatemiassa, jossa häntä opettivat professorit Joseph Mössmer ja Franz Steinfeld nuorempi. Opinnot johdattivat hänet maisemamaalauksen pariin Anton Hansch:n johdolla vuonna 1839.
Mahlknechtin maalauksen katseleminen, olipa se sitten alkuperäisessä muodossaan tai korkealaatuisena taidegrafiikkana, on kuin kävelyretki luonnossa. Voit tuntea tuulen hivelevän puita, kuulla veden virtauksen ja lintujen viserryksen kaukaisuudessa. Vaikka Mahlknecht erikoistui pääasiassa eläin- ja maisemamaalaukseen Friedrich Gauermann:n innoittamana, hän herätti jokaisen aiheen henkiin ainutlaatuisella herkkyydellä ja tarkkuudella. Hänen erityinen panoksensa taiteeseen tunnustettiin lukuisissa näyttelyissä, muun muassa Sydneyn arvostetussa maailmannäyttelyssä vuonna 1879, jossa hänelle myönnettiin kunniakirja. Kuvataidegrafiikkana hänen teoksensa luovat ikkunan maailmaan, sellaisena kuin Mahlknecht sen näki, maailmaan, joka on täynnä luonnon kauneutta ja eläinten loistoa. Pitkän ja menestyksekkään uransa aikana Mahlknecht oli paitsi erinomainen taidemaalari myös arvostettu piirustuksenopettaja Saksi-Coburgin ja Gothan talossa. Näin hän ei ainoastaan luonut mestariteoksia, jotka elävät taidegrafiikoissamme, vaan myös välitti tietoa ja tekniikoita, jotka muodostivat perustan tuleville taiteilijasukupolville. Hän oli ja on edelleen korvaamaton hahmo itävaltalaisen taiteen historiassa.
Sivu 1 / 1