Kun lapset olivat poissa kotoa, Edward Duncan näki, että oli tullut aika omistautua kokonaan maalaamiselle. Vasta 32-vuotiaana hän meni naimisiin ja kasvatti vaimonsa Berthian kanssa seitsemän lasta. Kun heidän tiensä erosivat, Duncan käytti vapaa-aikaa hyväkseen ja lähti joka kesä moneksi viikoksi merelle. Hän maalasi rannikolla Swansean lähellä Etelä-Walesissa rannikkokohtauksia, jotka nykyään liitetään ensisijaisesti hänen nimeensä.
Se ei kuitenkaan tarkoita, että hän olisi ollut laiska ennen sitä. Duncanin kuoltua vuonna 1882 eräs tunnettu huutokauppatalo pani vasaran alle peräti 2000 teosta, jotka hän oli luonut elinaikanaan. Jotkut niistä näyttävät melkein postikorttimaisilta, kun valtameri lepää lempeästi täydellisen kaarevia rantoja vasten; toisissa taas vesi on villiä ja lähettää täydellä purjeella varustetut laivat pahaenteisen näköisiin vinoutumiin. Sitten on arkisia kohtauksia, joita hän on havainnoinut kotiseudullaan Lontoossa tai jossain maaseudulla ja jotka kuvaavat yksinkertaisesti käsityöläisen työtä tai hienojen herrasmiesten metsästysharrastusta, ja silloin tällöin Edward Duncanin teoksiin tulee myös maisemakuvia ilman vettä. Näkee, että taiteilijalla oli paljon iloa työstään, että hän inspiroitui kaikkialla ja että hän ei pelännyt kokeilla uusia värejä, uusia vaikutelmia tai uusia tekniikoita.
Turvallisuutta siitä, että Duncan pystyi silloin tällöin kulkemaan eri polkuja taiteilijana, Duncan luultavasti ammensi menestyksestään. Toisin kuin monet muut aikansa taiteilijat, jotka jahtasivat turhaan mainetta ja menestystä, Duncan oli jo nuorena tehnyt itselleen nimeä taidemaailmassa ja hänellä oli vapaus löytää oma tiensä. Tämä johti hänet ensisijaisesti akvarellien pariin, jotka kiehtoivat häntä William Havell:n teosten muodossa. Duncanin lukemattomissa laivakuvissa näkyvä innostus merikohtauksiin ja purjelaivojen ylpeään loistoon oli luultavasti peräisin William John Huggins:ltä, joka palveli Englannin kuningasta hovimaalarina ja jonka teokset herättivät siksi paljon huomiota. Duncan kehitti kuitenkin oman tyylinsä ja ennen kaikkea vaikuttavan akvarelliosaamisensa. Kun oli kyse maaleista ja öljyistä sekä sekoitussuhteista ja tekniikoista, hän oli yleisesti tunnustettu asiantuntija. Tämä näkyy myös hänen teoksissaan, joista jokainen puhuu omaa kieltään ja omaa yksilöllistä ilmaisua huolimatta usein samankaltaisista motiiveista.
Kun lapset olivat poissa kotoa, Edward Duncan näki, että oli tullut aika omistautua kokonaan maalaamiselle. Vasta 32-vuotiaana hän meni naimisiin ja kasvatti vaimonsa Berthian kanssa seitsemän lasta. Kun heidän tiensä erosivat, Duncan käytti vapaa-aikaa hyväkseen ja lähti joka kesä moneksi viikoksi merelle. Hän maalasi rannikolla Swansean lähellä Etelä-Walesissa rannikkokohtauksia, jotka nykyään liitetään ensisijaisesti hänen nimeensä.
Se ei kuitenkaan tarkoita, että hän olisi ollut laiska ennen sitä. Duncanin kuoltua vuonna 1882 eräs tunnettu huutokauppatalo pani vasaran alle peräti 2000 teosta, jotka hän oli luonut elinaikanaan. Jotkut niistä näyttävät melkein postikorttimaisilta, kun valtameri lepää lempeästi täydellisen kaarevia rantoja vasten; toisissa taas vesi on villiä ja lähettää täydellä purjeella varustetut laivat pahaenteisen näköisiin vinoutumiin. Sitten on arkisia kohtauksia, joita hän on havainnoinut kotiseudullaan Lontoossa tai jossain maaseudulla ja jotka kuvaavat yksinkertaisesti käsityöläisen työtä tai hienojen herrasmiesten metsästysharrastusta, ja silloin tällöin Edward Duncanin teoksiin tulee myös maisemakuvia ilman vettä. Näkee, että taiteilijalla oli paljon iloa työstään, että hän inspiroitui kaikkialla ja että hän ei pelännyt kokeilla uusia värejä, uusia vaikutelmia tai uusia tekniikoita.
Turvallisuutta siitä, että Duncan pystyi silloin tällöin kulkemaan eri polkuja taiteilijana, Duncan luultavasti ammensi menestyksestään. Toisin kuin monet muut aikansa taiteilijat, jotka jahtasivat turhaan mainetta ja menestystä, Duncan oli jo nuorena tehnyt itselleen nimeä taidemaailmassa ja hänellä oli vapaus löytää oma tiensä. Tämä johti hänet ensisijaisesti akvarellien pariin, jotka kiehtoivat häntä William Havell:n teosten muodossa. Duncanin lukemattomissa laivakuvissa näkyvä innostus merikohtauksiin ja purjelaivojen ylpeään loistoon oli luultavasti peräisin William John Huggins:ltä, joka palveli Englannin kuningasta hovimaalarina ja jonka teokset herättivät siksi paljon huomiota. Duncan kehitti kuitenkin oman tyylinsä ja ennen kaikkea vaikuttavan akvarelliosaamisensa. Kun oli kyse maaleista ja öljyistä sekä sekoitussuhteista ja tekniikoista, hän oli yleisesti tunnustettu asiantuntija. Tämä näkyy myös hänen teoksissaan, joista jokainen puhuu omaa kieltään ja omaa yksilöllistä ilmaisua huolimatta usein samankaltaisista motiiveista.
Sivu 1 / 1