Sivu 1 / 1
Elin Kleopatra Danielson-Gambogi, joka syntyi 3. syyskuuta 1861 Noormarkussa ja kuoli 31. joulukuuta 1919 Livornossa, rikastutti suomenruotsalaisen maalaustaiteen maailmaa merkittävällä tavalla. Mestarillisista, realistisista muotokuvistaan tunnetulla taiteilijalla on erityinen asema suomalaisessa taidehistoriassa. Yhdessä Helene Schjerfbeckin kanssa hän kuului suomalaisten naistaiteilijoiden uraauurtavaan sukupolveen, joka kunnostautui akateemisessa koulutuksessa. Nykyään hänen mestarilliset teoksensa nauttivat suurta suosiota korkealaatuisina taidegrafiikoina, ja niitä arvostetaan maailmanlaajuisesti. Danielson-Gambogin elämänmatkaa leimasivat henkilökohtaiset haasteet ja taiteellinen päättäväisyys. Ruotsalaisten maahanmuuttajien Karl Emil Danielsonin ja Rosa Amalia Gestrinin tytär, jonka isän itsemurha vuonna 1871 jätti perheen taloudelliseen ahdinkoon. Setänsä tuen ansiosta hänen äitinsä pystyi kuitenkin turvaamaan hänelle taiteellisen koulutuksen. Viisitoistavuotiaana Danielson-Gambogi aloitti opinnot Helsingin taideakatemiassa, joita hän jatkoi Pariisissa maineikkaassa Académie Colarossi -korkeakoulussa, jossa hän opiskeli vaikutusvaltaisen Raphaël Collinin johdolla.
Muutaman Pariisissa vietetyn opiskelu- ja työvuoden jälkeen Danielson-Gambogi palasi Suomeen, jossa hän asui perheensä kanssa sekä Noormarkussa että Porissa. Vuonna 1881 hän avasi oman ateljeensa Noormarkkuun ja jätti jälkensä kaupungin kulttuurielämään. Hänen työnsä opettajana eri suomalaisissa taidekouluissa ja hänen aikansa Önningebyn suomalaisessa taiteilijakoloniassa kuvaavat hänen merkittävää rooliaan Suomen taidemaisemassa. Hänen avioliittonsa italialaisen taidemaalarin Raffaello Gambogi:n (1874-1943) kanssa merkitsi toista vaihetta hänen taiteilijaurallaan, jonka aikana hän esitteli teoksiaan yhteisissä näyttelyissä, muun muassa Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900.
Hänen elämänmatkansa päättyi traagisesti vakavaan keuhkokuumeeseen vuonna 1919, mutta hänen taiteellinen perintönsä elää edelleen. Hänen teoksensa, joista monet on monistettu kuvataidegrafiikoiksi, kertovat hänen vertaansa vailla olevasta kyvystään vangita luonteen ja tunteet kankaalle. Ne ovat unohtumattomia mestariteoksia, jotka korostavat hänen merkittävää rooliaan suomalaisessa taidehistoriassa. Jokainen hänen teostensa taidegrafiikka heijastaa hänen intohimoaan ja taitojaan, mikä on osoitus hänen vankkumattomasta omistautumisestaan taiteelle.
Elin Kleopatra Danielson-Gambogi, joka syntyi 3. syyskuuta 1861 Noormarkussa ja kuoli 31. joulukuuta 1919 Livornossa, rikastutti suomenruotsalaisen maalaustaiteen maailmaa merkittävällä tavalla. Mestarillisista, realistisista muotokuvistaan tunnetulla taiteilijalla on erityinen asema suomalaisessa taidehistoriassa. Yhdessä Helene Schjerfbeckin kanssa hän kuului suomalaisten naistaiteilijoiden uraauurtavaan sukupolveen, joka kunnostautui akateemisessa koulutuksessa. Nykyään hänen mestarilliset teoksensa nauttivat suurta suosiota korkealaatuisina taidegrafiikoina, ja niitä arvostetaan maailmanlaajuisesti. Danielson-Gambogin elämänmatkaa leimasivat henkilökohtaiset haasteet ja taiteellinen päättäväisyys. Ruotsalaisten maahanmuuttajien Karl Emil Danielsonin ja Rosa Amalia Gestrinin tytär, jonka isän itsemurha vuonna 1871 jätti perheen taloudelliseen ahdinkoon. Setänsä tuen ansiosta hänen äitinsä pystyi kuitenkin turvaamaan hänelle taiteellisen koulutuksen. Viisitoistavuotiaana Danielson-Gambogi aloitti opinnot Helsingin taideakatemiassa, joita hän jatkoi Pariisissa maineikkaassa Académie Colarossi -korkeakoulussa, jossa hän opiskeli vaikutusvaltaisen Raphaël Collinin johdolla.
Muutaman Pariisissa vietetyn opiskelu- ja työvuoden jälkeen Danielson-Gambogi palasi Suomeen, jossa hän asui perheensä kanssa sekä Noormarkussa että Porissa. Vuonna 1881 hän avasi oman ateljeensa Noormarkkuun ja jätti jälkensä kaupungin kulttuurielämään. Hänen työnsä opettajana eri suomalaisissa taidekouluissa ja hänen aikansa Önningebyn suomalaisessa taiteilijakoloniassa kuvaavat hänen merkittävää rooliaan Suomen taidemaisemassa. Hänen avioliittonsa italialaisen taidemaalarin Raffaello Gambogi:n (1874-1943) kanssa merkitsi toista vaihetta hänen taiteilijaurallaan, jonka aikana hän esitteli teoksiaan yhteisissä näyttelyissä, muun muassa Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900.
Hänen elämänmatkansa päättyi traagisesti vakavaan keuhkokuumeeseen vuonna 1919, mutta hänen taiteellinen perintönsä elää edelleen. Hänen teoksensa, joista monet on monistettu kuvataidegrafiikoiksi, kertovat hänen vertaansa vailla olevasta kyvystään vangita luonteen ja tunteet kankaalle. Ne ovat unohtumattomia mestariteoksia, jotka korostavat hänen merkittävää rooliaan suomalaisessa taidehistoriassa. Jokainen hänen teostensa taidegrafiikka heijastaa hänen intohimoaan ja taitojaan, mikä on osoitus hänen vankkumattomasta omistautumisestaan taiteelle.