Emil Nolde, syntyjään Hans Emil Hansen, joka syntyi 7. elokuuta 1867 Schleswig-Holsteinin läänin Tondernin piirikunnassa sijaitsevassa Nuldessa, oli kiehtova persoona, joka on jäänyt vahvasti taidehistorian historiaan. Hänen 13. huhtikuuta 1956 Seebüllissä päättyneelle elämälleen oli ominaista kirkkaiden värien maalauksellisuus ja ainutlaatuinen ilmaisuvoima, jotka nostivat hänet yhdeksi johtavista ekspressionistisista taidemaalareista. 1900-luvun taidemaailmassa hän on kiistatta yksi suurista akvarellisteista, ja hänet tunnetaan ekspressiivisistä värivalinnoistaan. Teoksillaan Nolde vangitsi värien olemuksen ja ikuisti sen vangitseviin sävellyksiin. Niin värikkäitä kuin hänen teoksensa ovatkin, Nolden elämää leimasivat ristiriidat ja kiistat. Vaikka hänet leimattiin "degeneroituneeksi taiteilijaksi", hän piti kiinni vakaumuksestaan rasistina, antisemitistinä ja kansallissosialismin innokkaana kannattajana.

Nolde syntyi neljäntenä viidestä lapsesta maanviljelijäperheeseen, ja hänen elämäänsä muokkasivat jo varhain vanhempiensa maatilan rajut työt. Varhainen kohtaaminen taiteen kanssa muutti kuitenkin hänen tiensä. Hän seurasi isänsä kehotusta ja alkoi kouluttautua Flensburgin taidekäsityökoulussa veistäjäksi ja piirtäjäksi. Ratkaiseva kokemus oli hänen osallistumisensa Brüggemannin alttarin restaurointiin. Tästä lähtien Nolde jatkoi käsityönsä täydellistämistä, ja hänen ainutlaatuinen tyylinsä kehittyi jatkuvasti. Muutaman eri huonekalutehtaissa, muun muassa Münchenissä, Karlsruhessa ja Berliinissä, vietetyn työvaiheen jälkeen hän otti vastaan työpaikan teollisen ja koristeellisen muotoilun piirustuksen opettajana St. Gallenissa. Vaikka virka päättyi vuonna 1898, Nolde käytti tilaisuutta hyväkseen laajentaakseen taitojaan ja työsti maisemakuvakvarelleja ja piirroksia vuoristoviljelijöistä. Ajan myötä Nolde tuli tunnetuksi värikkäistä piirroksistaan Sveitsin vuoristosta. Rahoittaakseen elämäänsä freelance-taiteilijana hän teetti näistä töistä taidegrafiikoita ja painatti ne postikorteiksi. Hän jatkoi taiteellista matkaansa Münchenissä, ja vaikka Akatemia aluksi hylkäsi hänet, hän opiskeli Dachaussa sijaitsevassa yksityisessä taidemaalauskoulussa Adolf Hölzelssa ennen kuin kirjoittautui lopulta Pariisin Académie Julianiin.

Ratkaiseva käännekohta Nolden uralla tuli, kun hän muutti nimensä synnyinkylänsä mukaan Pohjois-Schleswigissä ja maalasi vilkkaan sarjan "lyyrisiä" maisemia. Hänen myöhempi jäsenyytensä Schleswig-Holsteinin taideosuuskunnassa ja osallistumisensa lukuisiin näyttelyihin, kuten maineikkaaseen "Berliinin secessioon", auttoi vakiinnuttamaan Nolden maineen lahjakkaana ja innovatiivisena taiteilijana. Vuonna 1905 Nolde liittyi "Die Brücke" -taiteilijaryhmään, josta tuli Saksan nousevan ekspressionismin johtava voima. Tämä jäsenyys muokkasi Nolden taiteellista tyyliä, ja hänen kirkkaista, voimakkaista väreistä ja intohimoisista aiheista tuli hänen taiteensa tavaramerkkejä.

Kasvavasta taiteilijamenestyksestään huolimatta Nolde joutui kuitenkin natsien "rappiotaidetta" vastustavan propagandan kohteeksi. Vuonna 1937 yli tuhat hänen teoksiaan poistettiin Saksan julkisista kokoelmista, ja osa niistä esiteltiin Münchenissä järjestetyssä surullisenkuuluisassa "degeneroituneen taiteen" näyttelyssä. Ironista kyllä, Nolde oli kannattanut kansallissosialisteja ja oli NSDAP:n jäsen, mutta hän ei kuitenkaan koskaan päässyt yli siitä, että hänen tukemansa hallinto hylkäsi hänet. Emil Nolde jätti jälkeensä vaikuttavan teoksen, joka takaa hänelle erityisen paikan taidehistoriassa. Hänen elämäänsä ympäröineistä kiistoista huolimatta hänen teoksensa ovat edelleen ekspressionismin ikonisia esimerkkejä, ja niitä voi nähdä monissa suurissa museoissa ja gallerioissa ympäri maailmaa. Hänen värien voimakkuus ja tunteiden syvyys inspiroivat edelleen taiteilijoita ja taiteen ystäviä.