Eric Gill oli englantilainen kuvanveistäjä, kirjasinsuunnittelija ja graafikko. Veli MacDonald Gill, yksi hänen kahdestatoista sisaruksestaan, tuli tunnetuksi myös graafikkona, arkkitehtina ja kartografina. Isä oli kongregaatiokirkon pappi. Gill opiskeli teknillisessä taidekoulussa ja muutti sitten Lontooseen harjoittamaan ammattiaan tunnetun (kirkko)arkkitehdin William Douglas Caroen alaisuudessa. Matkan varrella hän kävi kursseilla oppimassa kivimuuraritaitoa ja kalligrafiaa koulussa, jossa opetti yksi modernin kalligrafian isistä, Edward Johnston. Kolme vuotta myöhemmin hän päätti harjoittaa kalligrafian, kivimuurarin ja kirjainleikkaajan ammatteja yhdessä.
Gill meni naimisiin ja alkoi tehdä kivihahmoja, kuten "Madonna ja lapsi" (1910) ja "Ekstaasi" (1911). Hänen hahmonsa ovat toisinaan abstrakteja, ja niissä näkyy kirkollisia ja keskiaikaisia vaikutteita, mutta samalla ne tuovat mieleen roomalaisten, kreikkalaisten ja intiaanien veistotaiteen sekä van Goghin, Cézannen ja Gauguinin kaltaisten taiteilijoiden jälki-impressionismin. Intialaiset temppelit innoittivat häntä luomaan teoksen Äiti ja lapsi (1912), joka oli hänen ensimmäinen menestyksensä. Gill oli myös yksi Pyhän Joosefin ja Pyhän Dominikaanin killan perustajista, ja taidemaalari ja runoilija David Jones oli yksi hänen oppilaistaan. Sodan jälkeen Gill valmisti lukuisia sotamuistomerkkejä, kuten Trumpingtonin sotamuistomerkin Cambridgessa. Hän valmisti myös useita veistoksia BBC:n lähetysasemalle ja työskenteli Jerusalemissa nykyisen Rockefeller-museon pääsisäänkäynnin basreliefin, veistosten ja suihkulähteiden parissa. Hän valmisti myös reliefejä ja veistoksia Lontoon Queen Mary -yliopistoon ja Geneven Kansainliiton rakennukseen, ja hänelle myönnettiin lopulta Royal Designer for Industry -palkinto. Gillin täydellisiin arkkitehtonisiin töihin kuuluu ainoastaan roomalaiskatolinen Pyhän Pietarin apostolin kirkko. Kalligrafian alalla Gillin ensimmäiseen työhön kuului aakkosten luominen merkkimaalarille. Vuonna 1925 luotiin Perpetua-kirjasintyyppi, kaksi vuotta myöhemmin Gill Sans-kirjasintyyppi ja pian sen jälkeen Joanna-kirjasintyyppi. Niitä seurasi monia muita sekä muunnelmia olemassa olevista - tunnetuin lienee Gill Sans, jota käyttivät myös Penguin Books -kustantamot ja British Railways.
Hänen taiteessaan sekä hänen kirjoittamissaan esseissä yhdistyvät usein taide, uskonto ja erotiikka. Tiukoista uskomuksistaan huolimatta Gillillä kerrotaan olleen avioliiton ulkopuolisia suhteita, ja elämäkerroissa mainitaan myös insestistä ja eläimiin kohdistuvasta eläimiin kohdistuvasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hän kuoli keuhkosyöpään vuonna 1940, ja hänen paperinsa, käsikirjoituksensa ja kirjakokoelmansa ovat nykyään William Andrews Clark Memorial Library -kirjastossa Kaliforniassa, ja monet hänen hartaista esineistään ja taideteoksistaan ovat Ditchlingin taide- ja käsityöläismuseossa Itä-Sussexissa.
Eric Gill oli englantilainen kuvanveistäjä, kirjasinsuunnittelija ja graafikko. Veli MacDonald Gill, yksi hänen kahdestatoista sisaruksestaan, tuli tunnetuksi myös graafikkona, arkkitehtina ja kartografina. Isä oli kongregaatiokirkon pappi. Gill opiskeli teknillisessä taidekoulussa ja muutti sitten Lontooseen harjoittamaan ammattiaan tunnetun (kirkko)arkkitehdin William Douglas Caroen alaisuudessa. Matkan varrella hän kävi kursseilla oppimassa kivimuuraritaitoa ja kalligrafiaa koulussa, jossa opetti yksi modernin kalligrafian isistä, Edward Johnston. Kolme vuotta myöhemmin hän päätti harjoittaa kalligrafian, kivimuurarin ja kirjainleikkaajan ammatteja yhdessä.
Gill meni naimisiin ja alkoi tehdä kivihahmoja, kuten "Madonna ja lapsi" (1910) ja "Ekstaasi" (1911). Hänen hahmonsa ovat toisinaan abstrakteja, ja niissä näkyy kirkollisia ja keskiaikaisia vaikutteita, mutta samalla ne tuovat mieleen roomalaisten, kreikkalaisten ja intiaanien veistotaiteen sekä van Goghin, Cézannen ja Gauguinin kaltaisten taiteilijoiden jälki-impressionismin. Intialaiset temppelit innoittivat häntä luomaan teoksen Äiti ja lapsi (1912), joka oli hänen ensimmäinen menestyksensä. Gill oli myös yksi Pyhän Joosefin ja Pyhän Dominikaanin killan perustajista, ja taidemaalari ja runoilija David Jones oli yksi hänen oppilaistaan. Sodan jälkeen Gill valmisti lukuisia sotamuistomerkkejä, kuten Trumpingtonin sotamuistomerkin Cambridgessa. Hän valmisti myös useita veistoksia BBC:n lähetysasemalle ja työskenteli Jerusalemissa nykyisen Rockefeller-museon pääsisäänkäynnin basreliefin, veistosten ja suihkulähteiden parissa. Hän valmisti myös reliefejä ja veistoksia Lontoon Queen Mary -yliopistoon ja Geneven Kansainliiton rakennukseen, ja hänelle myönnettiin lopulta Royal Designer for Industry -palkinto. Gillin täydellisiin arkkitehtonisiin töihin kuuluu ainoastaan roomalaiskatolinen Pyhän Pietarin apostolin kirkko. Kalligrafian alalla Gillin ensimmäiseen työhön kuului aakkosten luominen merkkimaalarille. Vuonna 1925 luotiin Perpetua-kirjasintyyppi, kaksi vuotta myöhemmin Gill Sans-kirjasintyyppi ja pian sen jälkeen Joanna-kirjasintyyppi. Niitä seurasi monia muita sekä muunnelmia olemassa olevista - tunnetuin lienee Gill Sans, jota käyttivät myös Penguin Books -kustantamot ja British Railways.
Hänen taiteessaan sekä hänen kirjoittamissaan esseissä yhdistyvät usein taide, uskonto ja erotiikka. Tiukoista uskomuksistaan huolimatta Gillillä kerrotaan olleen avioliiton ulkopuolisia suhteita, ja elämäkerroissa mainitaan myös insestistä ja eläimiin kohdistuvasta eläimiin kohdistuvasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hän kuoli keuhkosyöpään vuonna 1940, ja hänen paperinsa, käsikirjoituksensa ja kirjakokoelmansa ovat nykyään William Andrews Clark Memorial Library -kirjastossa Kaliforniassa, ja monet hänen hartaista esineistään ja taideteoksistaan ovat Ditchlingin taide- ja käsityöläismuseossa Itä-Sussexissa.
Sivu 1 / 1