Eugène-Emmanuel Viollet-le-Duc oli 1800-luvun puolivälissä Ranskan kaikkien pyhien rakennusten ylitarkastaja ja osallistui muiden merkittävien keskiaikaisten rakennusten suojeluun. Niinpä arkkitehti, muistomerkkikonservaattori, arkkitehtuuriteoreetikko ja taidehistorioitsija vastasi muun muassa Notre-Damen katedraalista, joka joutui kokemaan niin tuhoisan tulipalon vuonna 2019, Saint-Denisin basilikasta, Amiens'n katedraalista, Carcassonnen kaupungin linnoituksista ja linnakomplekseista tai Pariisin pohjoispuolella sijaitsevasta Pierrefondsin maineikkaasta keskiaikaisesta linnasta. Viollet-le-Ducin oli tarkoitus kehittää jälkimmäisestä Napoleon III:n yksityisasunnoksi, mutta Louis-Napoléon Bonaparten ennenaikainen kaatuminen esti sen. Baijerin kuningas Ludwig II pääsi kuitenkin Pariisissa vieraillessaan tarkastamaan linnan kunnostustyöt ja ottamaan mukaansa ideoita Neuschwansteiniin suunnittelemaansa uuteen rakennukseen.
Viollet-le-Duc halusi palauttaa Notre-Damen alkuperäiseen keskiaikaiseen tilaansa, kuten esimerkiksi Espanjan rajalla ja Pyreneiden tuntumassa sijaitsevan Carcassonnen linnakompleksi. Romantiikka vaikutti häneen varmasti tässä suhteessa, sillä se suosi tyyliteltyjä ja maalauksellisia raunioita, jotka toimivat kaipauksen paikkoina. Viollet-le-Duc itse meni jopa niin pitkälle, että hän väitti tavoittelevansa historiallisten rakennusten tilaa, joka hänen mielestään ei ainoastaan noudata keskiaikaista ihannetta vaan myös parantaa sitä. Hän halusi nähdä tämän toteutuvan riippumatta siitä, kertoivatko rakennukset toisenlaista tarinaa, joka niille oli kertynyt vuosisatojen aikana ja joka ei sopinut 1800-luvun rakennusmestarin ihanteellisiin ajatuksiin. Tämä säilyneiden rakennusten radikaali pelkistäminen keskiaikaiseksi kuvitteelliseksi ihanteeksi ja väitettyyn tyylilliseen "parannukseen" toi Viollet-le-Ducille vastustajiltaan halventavan nimityksen "restaurointivandalisti". Tämä ei estänyt Lontoon kuninkaallista akatemiaa hyväksymästä häntä riveihinsä, vaikka hän oli näin vastoin John Ruskinin näkemyksiä, joka Englannissa pyrki samaan aikaan säilyttämään muistomerkin olemassa olevan tilan kaikkine menetyksineen ja tyylillisine virheineen. Tätä lähestymistapaa noudatettiin muuten samaan aikaan myös saksalaisessa muistomerkkien suojelussa.
Viollet-le-Duc laati kymmenosaista sanakirjaa varten, joka käsitteli ranskalaista arkkitehtuuria 1100-luvulta 1500-luvulle, korkealaatuisia piirustuksia, pohjapiirustuksia, korkokuvia ja yksityiskohtia. Hän perehtyi tiiviisti keskiajan rakennustekniikkaan ja oli yksi niiden parhaista tuntijoista. Hänen tekemiinsä restaurointitöihin voidaan suhtautua kriittisesti, mutta kuvat kuuluisista vesipeltipoikasista, jotka hän loi tai teetti Galerie des Chimères -tilassa Notre-Damen korkealla sijaitsevassa galleriassa, ovat nykyään maailmankuuluja. Jo Viollet-le-Ducin aikana ne eivät enää olleet keskiaikaisia alkuperäisiä, vaan ne oli jo vaihdettu huonon kuntonsa vuoksi.
Eugène-Emmanuel Viollet-le-Duc oli 1800-luvun puolivälissä Ranskan kaikkien pyhien rakennusten ylitarkastaja ja osallistui muiden merkittävien keskiaikaisten rakennusten suojeluun. Niinpä arkkitehti, muistomerkkikonservaattori, arkkitehtuuriteoreetikko ja taidehistorioitsija vastasi muun muassa Notre-Damen katedraalista, joka joutui kokemaan niin tuhoisan tulipalon vuonna 2019, Saint-Denisin basilikasta, Amiens'n katedraalista, Carcassonnen kaupungin linnoituksista ja linnakomplekseista tai Pariisin pohjoispuolella sijaitsevasta Pierrefondsin maineikkaasta keskiaikaisesta linnasta. Viollet-le-Ducin oli tarkoitus kehittää jälkimmäisestä Napoleon III:n yksityisasunnoksi, mutta Louis-Napoléon Bonaparten ennenaikainen kaatuminen esti sen. Baijerin kuningas Ludwig II pääsi kuitenkin Pariisissa vieraillessaan tarkastamaan linnan kunnostustyöt ja ottamaan mukaansa ideoita Neuschwansteiniin suunnittelemaansa uuteen rakennukseen.
Viollet-le-Duc halusi palauttaa Notre-Damen alkuperäiseen keskiaikaiseen tilaansa, kuten esimerkiksi Espanjan rajalla ja Pyreneiden tuntumassa sijaitsevan Carcassonnen linnakompleksi. Romantiikka vaikutti häneen varmasti tässä suhteessa, sillä se suosi tyyliteltyjä ja maalauksellisia raunioita, jotka toimivat kaipauksen paikkoina. Viollet-le-Duc itse meni jopa niin pitkälle, että hän väitti tavoittelevansa historiallisten rakennusten tilaa, joka hänen mielestään ei ainoastaan noudata keskiaikaista ihannetta vaan myös parantaa sitä. Hän halusi nähdä tämän toteutuvan riippumatta siitä, kertoivatko rakennukset toisenlaista tarinaa, joka niille oli kertynyt vuosisatojen aikana ja joka ei sopinut 1800-luvun rakennusmestarin ihanteellisiin ajatuksiin. Tämä säilyneiden rakennusten radikaali pelkistäminen keskiaikaiseksi kuvitteelliseksi ihanteeksi ja väitettyyn tyylilliseen "parannukseen" toi Viollet-le-Ducille vastustajiltaan halventavan nimityksen "restaurointivandalisti". Tämä ei estänyt Lontoon kuninkaallista akatemiaa hyväksymästä häntä riveihinsä, vaikka hän oli näin vastoin John Ruskinin näkemyksiä, joka Englannissa pyrki samaan aikaan säilyttämään muistomerkin olemassa olevan tilan kaikkine menetyksineen ja tyylillisine virheineen. Tätä lähestymistapaa noudatettiin muuten samaan aikaan myös saksalaisessa muistomerkkien suojelussa.
Viollet-le-Duc laati kymmenosaista sanakirjaa varten, joka käsitteli ranskalaista arkkitehtuuria 1100-luvulta 1500-luvulle, korkealaatuisia piirustuksia, pohjapiirustuksia, korkokuvia ja yksityiskohtia. Hän perehtyi tiiviisti keskiajan rakennustekniikkaan ja oli yksi niiden parhaista tuntijoista. Hänen tekemiinsä restaurointitöihin voidaan suhtautua kriittisesti, mutta kuvat kuuluisista vesipeltipoikasista, jotka hän loi tai teetti Galerie des Chimères -tilassa Notre-Damen korkealla sijaitsevassa galleriassa, ovat nykyään maailmankuuluja. Jo Viollet-le-Ducin aikana ne eivät enää olleet keskiaikaisia alkuperäisiä, vaan ne oli jo vaihdettu huonon kuntonsa vuoksi.
Sivu 1 / 1