Lumièren veljesten, ranskalaisten elokuvan ja valokuvauksen uranuurtajien, Lyonissa vuonna 1903 kehittämä autokromimenetelmä värivalokuvien tuottamiseksi esiteltiin ensimmäisen kerran Pariisin valokuvaklubin innostuneille kävijöille vuonna 1907. Sittemmin Alfred Stieglitzin, Edward Steichenin, Frank Eugenin, Heinrich Kühnin, Nicola Perscheidin ja Emma Bartonin kaltaiset merkittävät ja tunnetut valokuvaajat sovittivat, testasivat, käyttivät ja levittivät tätä innovatiivista tekniikkaa nopeasti ja sisällyttivät sen taiteelliseen työhönsä. Autokromiprosessi ei kuitenkaan rajoittunut pelkästään taiteeseen, vaan sitä kokeiltiin jonkin aikaa myös raportoinnissa ja sanomalehtien julkaisemisessa. Autokromilevyjen tuotantokustannukset ja hankintahinta sekä ennen kaikkea huomattavasti pidempi valotusaika verrattuna tuolloin yleisiin ja tavanomaisiin mustavalkoisiin kuivalevyihin osoittautuivat kuitenkin pian liian korkeiksi tai epäkäytännöllisiksi. Historiallisesti ensimmäistä värivalokuvausmenetelmää käytettiin kuitenkin intensiivisesti, eikä vähiten vaikuttaviin, vaikuttaviin ja järkyttäviin valokuviin ensimmäisen maailmansodan aikana. Yksi aktiivisimmista valokuvaajista oli Louis Fernand Cuville, joka syntyi Bordeaux'ssa vuonna 1887 ja kuoli siellä vuonna 1927.
Yhdessä yhtä lahjakkaan valokuvaajan Pierre-Joseph Paul Castelnau (1880-1944) kanssa hän työskenteli Ranskan armeijan valokuvausyksikön "SPA" sotilasoperaattorina vuodesta 1914 sodan päättymiseen vuonna 1918 Pierre Marcel Lévin johdolla. Tämän yksikön valokuvaajat ottivat lähes jokaisen kuvan kahdesti ja lähettivät autokromikuvat maailman suurimpaan kansatieteelliseen valokuva- ja filmihankkeeseen "Archives de la Planète" (Planeetan arkisto), jonka varakas pankkiiri ja valokuvaharrastaja Albert Kahn perusti Pariisissa vuonna 1908 ja jota hän johti henkilökohtaisesti vuoteen 1930 asti. Monet Cuvillen ja Castelnaun valokuvista ovat osa vuonna 1990 avatun, Boulogne-Billancourt'n kaupungissa, Pariisista lounaaseen Hauts-de-Seinen departementissa sijaitsevan Albert-Kahnin departementtimuseon (Musée départemental Albert-Kahn) 72 000 esineen kokoelmaa. Museo on tunnettu myös tilavasta, neljän hehtaarin laajuisesta puutarhastaan. Kaksi valokuvaajaa, Jean-Baptiste Tournassoud ja Albert Samama Chikli , kuuluivat myös "SPA:han" ja tuottivat yhtä paljon värivalokuvia taistelukentiltä. Vielä tunnetumpi oli kuitenkin freelance-valokuvaaja Jules Gervais-Courtellemont, jonka kaksi autokromikuvakirjaa Marnen ja Verdunin rintamalta sisälsivät ensimmäiset värikuvat ensimmäisestä sodasta.
Louis Fernand Cuville puolestaan tuli sodan jälkeen laajalle yleisölle tunnetuksi myös lukuisten autokromikuviensa kautta, jotka hän on ottanut toistuvilta matkoiltaan Kreikan ortodoksisen luostaritasavallan Athos-vuoren ympärillä Halkidikin niemimaalla Keski-Makedoniassa, joka on myös suojeltu Unescon maailmanperintökohteena vuodesta 1988 lähtien. Lopetettuaan sotilaspalveluksen vuonna 1919 ja saatuaan töitä valokuvaajana Archives de la Planète -arkistossa hän kuvasi vuosina 1919 ja 1920 toistuvasti Pyreneiden, Charente-Maritimen, Gironden, Landesin ja Haute-Garonnen vuoristomaisemia Lounais-Ranskassa sekä usein myös ainutlaatuisia kulttuurimuistomerkkejä, kuten Soissonsin 12. vuosisadan goottilaista katedraalia Aisnen departementissa. Yksi Louis Fernand Cuvillen tunnetuimmista sota-ajan valokuvista on Reimsissä vuonna 1917 otettu kuva, jossa pieni tyttö leikkii kavalasti nukellaan kahden maahan asetetun kiväärin ja sotilaan repun vieressä.
Lumièren veljesten, ranskalaisten elokuvan ja valokuvauksen uranuurtajien, Lyonissa vuonna 1903 kehittämä autokromimenetelmä värivalokuvien tuottamiseksi esiteltiin ensimmäisen kerran Pariisin valokuvaklubin innostuneille kävijöille vuonna 1907. Sittemmin Alfred Stieglitzin, Edward Steichenin, Frank Eugenin, Heinrich Kühnin, Nicola Perscheidin ja Emma Bartonin kaltaiset merkittävät ja tunnetut valokuvaajat sovittivat, testasivat, käyttivät ja levittivät tätä innovatiivista tekniikkaa nopeasti ja sisällyttivät sen taiteelliseen työhönsä. Autokromiprosessi ei kuitenkaan rajoittunut pelkästään taiteeseen, vaan sitä kokeiltiin jonkin aikaa myös raportoinnissa ja sanomalehtien julkaisemisessa. Autokromilevyjen tuotantokustannukset ja hankintahinta sekä ennen kaikkea huomattavasti pidempi valotusaika verrattuna tuolloin yleisiin ja tavanomaisiin mustavalkoisiin kuivalevyihin osoittautuivat kuitenkin pian liian korkeiksi tai epäkäytännöllisiksi. Historiallisesti ensimmäistä värivalokuvausmenetelmää käytettiin kuitenkin intensiivisesti, eikä vähiten vaikuttaviin, vaikuttaviin ja järkyttäviin valokuviin ensimmäisen maailmansodan aikana. Yksi aktiivisimmista valokuvaajista oli Louis Fernand Cuville, joka syntyi Bordeaux'ssa vuonna 1887 ja kuoli siellä vuonna 1927.
Yhdessä yhtä lahjakkaan valokuvaajan Pierre-Joseph Paul Castelnau (1880-1944) kanssa hän työskenteli Ranskan armeijan valokuvausyksikön "SPA" sotilasoperaattorina vuodesta 1914 sodan päättymiseen vuonna 1918 Pierre Marcel Lévin johdolla. Tämän yksikön valokuvaajat ottivat lähes jokaisen kuvan kahdesti ja lähettivät autokromikuvat maailman suurimpaan kansatieteelliseen valokuva- ja filmihankkeeseen "Archives de la Planète" (Planeetan arkisto), jonka varakas pankkiiri ja valokuvaharrastaja Albert Kahn perusti Pariisissa vuonna 1908 ja jota hän johti henkilökohtaisesti vuoteen 1930 asti. Monet Cuvillen ja Castelnaun valokuvista ovat osa vuonna 1990 avatun, Boulogne-Billancourt'n kaupungissa, Pariisista lounaaseen Hauts-de-Seinen departementissa sijaitsevan Albert-Kahnin departementtimuseon (Musée départemental Albert-Kahn) 72 000 esineen kokoelmaa. Museo on tunnettu myös tilavasta, neljän hehtaarin laajuisesta puutarhastaan. Kaksi valokuvaajaa, Jean-Baptiste Tournassoud ja Albert Samama Chikli , kuuluivat myös "SPA:han" ja tuottivat yhtä paljon värivalokuvia taistelukentiltä. Vielä tunnetumpi oli kuitenkin freelance-valokuvaaja Jules Gervais-Courtellemont, jonka kaksi autokromikuvakirjaa Marnen ja Verdunin rintamalta sisälsivät ensimmäiset värikuvat ensimmäisestä sodasta.
Louis Fernand Cuville puolestaan tuli sodan jälkeen laajalle yleisölle tunnetuksi myös lukuisten autokromikuviensa kautta, jotka hän on ottanut toistuvilta matkoiltaan Kreikan ortodoksisen luostaritasavallan Athos-vuoren ympärillä Halkidikin niemimaalla Keski-Makedoniassa, joka on myös suojeltu Unescon maailmanperintökohteena vuodesta 1988 lähtien. Lopetettuaan sotilaspalveluksen vuonna 1919 ja saatuaan töitä valokuvaajana Archives de la Planète -arkistossa hän kuvasi vuosina 1919 ja 1920 toistuvasti Pyreneiden, Charente-Maritimen, Gironden, Landesin ja Haute-Garonnen vuoristomaisemia Lounais-Ranskassa sekä usein myös ainutlaatuisia kulttuurimuistomerkkejä, kuten Soissonsin 12. vuosisadan goottilaista katedraalia Aisnen departementissa. Yksi Louis Fernand Cuvillen tunnetuimmista sota-ajan valokuvista on Reimsissä vuonna 1917 otettu kuva, jossa pieni tyttö leikkii kavalasti nukellaan kahden maahan asetetun kiväärin ja sotilaan repun vieressä.
Sivu 1 / 2