Jalon hevosen sorkkien polkaisu sekoittaa karun maan hienoksi pölyksi. Ratsastajan ylävartalo on taivutettu eteenpäin; kohtaus on täynnä dynamiikkaa ja voimaa. Kyseessä on myös sellainen kuva, joka on mielessä paitsi Amerikassa myös muualla maailmassa, kun puhutaan niin sanotusta villistä lännestä. Vaikka nykyään tiedämme, että monet näistä tyypillisiltä vaikuttavista kuvauksista ovat liian romantisoituja, 1800-luvun jälkipuoliskon taiteilijat ovat muokanneet mielikuvaa, joka meillä kaikilla on lännen valloituksesta.
Taiteilijat kuten Frederic Remington. Hänet tunnetaan nykyään hyvin Villin lännen kuvauksistaan, ja ne, jotka tuntevat hänen koko tuotantonsa, löytävät vain harvoja muita aiheita. Remington oli kuitenkin läpikotaisin itärannikon asukas, syntynyt New Yorkissa ja saanut siellä sekä Yalen yliopistossa Connecticutissa koulutuksen. Remingtonin ensimmäinen kosketus länsimaahan tapahtui 19-vuotiaana, kun hän halusi ostaa maatilan Montanasta. Hanke kariutui taloudellisten resurssien puutteeseen, mutta maan laajuus, jonka hän koki siellä omin silmin, sekä intiaanien ja Yhdysvaltain ratsuväen väliset yhteenotot vaikuttivat hänen työhönsä pysyvästi. Koska Remington matkusti nyt useammin, hänellä oli enemmän suoraa kokemusta aiheesta kuin monilla taiteilijatovereillaan, jotka myös maalasivat villin lännen maisemia.
Remingtonin teokset perustuvat ennen kaikkea siihen, että hän kuvaa sellaista, mitä useimmat katsojat eivät tunne omakohtaisesta kokemuksesta. Hänen aihevalintansa ja erehtymättömät kykynsä oikeaan perspektiiviin sekä kykynsä kuvata elävästi mutta taiteellisesti tekivät hänestä vaikutusvaltaisten viikkolehtien kirjeenvaihtajan. Hänen kuviaan levitettiin laajalti. Jopa presidentti Theodore Roosevelt, joka itse oli lännen maisemien ystävä, kiinnitti niihin huomiota ja totesi, että lehmipojat ja karjankasvattajat, hevoset ja karjalaumat heräävät eloon Remingtonin kuvissa. Uransa loppupuolella hän omistautui yhä enemmän kuvanveistolle, vaikka samankaltaiset motiivit olivat keskeisiä myös tässä taiteessa. Lisäksi Remington loi merkittävän maalaussarjan, jossa hän otti aiheekseen yön pimeyden ja värit.
Jalon hevosen sorkkien polkaisu sekoittaa karun maan hienoksi pölyksi. Ratsastajan ylävartalo on taivutettu eteenpäin; kohtaus on täynnä dynamiikkaa ja voimaa. Kyseessä on myös sellainen kuva, joka on mielessä paitsi Amerikassa myös muualla maailmassa, kun puhutaan niin sanotusta villistä lännestä. Vaikka nykyään tiedämme, että monet näistä tyypillisiltä vaikuttavista kuvauksista ovat liian romantisoituja, 1800-luvun jälkipuoliskon taiteilijat ovat muokanneet mielikuvaa, joka meillä kaikilla on lännen valloituksesta.
Taiteilijat kuten Frederic Remington. Hänet tunnetaan nykyään hyvin Villin lännen kuvauksistaan, ja ne, jotka tuntevat hänen koko tuotantonsa, löytävät vain harvoja muita aiheita. Remington oli kuitenkin läpikotaisin itärannikon asukas, syntynyt New Yorkissa ja saanut siellä sekä Yalen yliopistossa Connecticutissa koulutuksen. Remingtonin ensimmäinen kosketus länsimaahan tapahtui 19-vuotiaana, kun hän halusi ostaa maatilan Montanasta. Hanke kariutui taloudellisten resurssien puutteeseen, mutta maan laajuus, jonka hän koki siellä omin silmin, sekä intiaanien ja Yhdysvaltain ratsuväen väliset yhteenotot vaikuttivat hänen työhönsä pysyvästi. Koska Remington matkusti nyt useammin, hänellä oli enemmän suoraa kokemusta aiheesta kuin monilla taiteilijatovereillaan, jotka myös maalasivat villin lännen maisemia.
Remingtonin teokset perustuvat ennen kaikkea siihen, että hän kuvaa sellaista, mitä useimmat katsojat eivät tunne omakohtaisesta kokemuksesta. Hänen aihevalintansa ja erehtymättömät kykynsä oikeaan perspektiiviin sekä kykynsä kuvata elävästi mutta taiteellisesti tekivät hänestä vaikutusvaltaisten viikkolehtien kirjeenvaihtajan. Hänen kuviaan levitettiin laajalti. Jopa presidentti Theodore Roosevelt, joka itse oli lännen maisemien ystävä, kiinnitti niihin huomiota ja totesi, että lehmipojat ja karjankasvattajat, hevoset ja karjalaumat heräävät eloon Remingtonin kuvissa. Uransa loppupuolella hän omistautui yhä enemmän kuvanveistolle, vaikka samankaltaiset motiivit olivat keskeisiä myös tässä taiteessa. Lisäksi Remington loi merkittävän maalaussarjan, jossa hän otti aiheekseen yön pimeyden ja värit.
Sivu 1 / 4