George Edwardsin koti oli Essexin maaseudun idylli lähellä Lontoota. Hänen esi-isillään oli terävä talouden taju, ja he jättivät Georgelle taloudellisesti huolettoman tulevaisuuden. Koulutettuaan kauppiaaksi Edwards päätti viettää päivänsä lintujen tarkkailun parissa. Hän huomasi nauttivansa matkustamisesta ja laajensi tietämystään jokaisella löytämällään uudella Euroopan alueella. Lisäksi kaukaisista maista Lontoon satamaan palaavilla aluksilla oli eksoottisia lintuja. George Edwards ymmärsi, että luonnon löytäminen tarkoitti myös sen välittämistä. Nuori ornitologi alkoi kirjata lintuhavaintojaan. Hänen kuvauksensa ylittivät naturalistisessa tarkkuudessa kaikki aiemmin tunnetut kuvitukset. Edwards kirjasi havaintonsa paperille huolellisesti ja tarkasti. Luonnontieteilijä oppi etsauksen taidon ja käytti tekniikkaa yhdessä värikkäiden akvarellivärien kanssa lumoaviin lintumaalauksiinsa. Hänen maalauksilleen löytyi nopeasti ostajia, ja muut tiedemiehet tulivat tietoisiksi hänen suuresta taidostaan.
Lontoossa George Edwards löysi hyvin erityisen suojelijan. Sir Hans Sloan piti taiteesta ja oli myös Royal Societyn puheenjohtaja. Sloan tilasi Edwardsilta muotokuvia eläimistä. Miesten välille kehittyi henkilökohtainen suhde. He tapasivat viikoittain teetä juodakseen ja vaihtaakseen kuulumisia. George Edwards oli omistautunut taiteelle, ja Sloan kannusti nuorta miestä. Sir Hans Sloan järjesti lopulta Georgelle paikan Lontoon Royal College of Physiciansin kirjastonhoitajana. Täällä ornitologille avautui ihmeellinen maailma. Hänellä oli käytettävissään lukuisia luonnonhistoriallisia teoksia ja rauhaa omistautua omille opinnoilleen ja ilmaista itseään taiteellisesti. Tänä aikana George Edwards omistautui omille kirjoituksilleen ja julkaisi monikokoisen teoksen A Natural History of Rare Birds. Tuloksena oli yli 600 värillistä kaiverrusta linnuista ja muista eläimistä, joita ei ollut kuvattu tai kuvitettu aiemmin.
George Edwardin maine levisi kaikkialle Eurooppaan, ja luontoon suuntautuneiden tiedemiesten kesken kehittyi vilkas tiedonvaihto. Ruotsalainen luonnontieteilijä Carl von Linné kävi tiivistä kirjeenvaihtoa Edwardsin kanssa ja antoi ehdotuksia eläinten kuvaamiseksi. Hän esimerkiksi pyysi Edwardsia havainnollistamaan perhosten ylä- ja alapuolta, mikä auttoi Edwardsia lajin tunnistamisessa. Edward George otettiin työstään Royal Societyn jäseneksi ja myöhemmin hänelle myönnettiin sen vanhin ja arvostetuin palkinto, Copley Medal. Vanhoilla päivillään brittiläisen ornitologian isäksi kutsutun tiedemiehen valtaa levonhimo, ja hän vetäytyy Plaistow'n maaseudulle, jossa hän nukahtaa 79-vuotiaana.
George Edwardsin koti oli Essexin maaseudun idylli lähellä Lontoota. Hänen esi-isillään oli terävä talouden taju, ja he jättivät Georgelle taloudellisesti huolettoman tulevaisuuden. Koulutettuaan kauppiaaksi Edwards päätti viettää päivänsä lintujen tarkkailun parissa. Hän huomasi nauttivansa matkustamisesta ja laajensi tietämystään jokaisella löytämällään uudella Euroopan alueella. Lisäksi kaukaisista maista Lontoon satamaan palaavilla aluksilla oli eksoottisia lintuja. George Edwards ymmärsi, että luonnon löytäminen tarkoitti myös sen välittämistä. Nuori ornitologi alkoi kirjata lintuhavaintojaan. Hänen kuvauksensa ylittivät naturalistisessa tarkkuudessa kaikki aiemmin tunnetut kuvitukset. Edwards kirjasi havaintonsa paperille huolellisesti ja tarkasti. Luonnontieteilijä oppi etsauksen taidon ja käytti tekniikkaa yhdessä värikkäiden akvarellivärien kanssa lumoaviin lintumaalauksiinsa. Hänen maalauksilleen löytyi nopeasti ostajia, ja muut tiedemiehet tulivat tietoisiksi hänen suuresta taidostaan.
Lontoossa George Edwards löysi hyvin erityisen suojelijan. Sir Hans Sloan piti taiteesta ja oli myös Royal Societyn puheenjohtaja. Sloan tilasi Edwardsilta muotokuvia eläimistä. Miesten välille kehittyi henkilökohtainen suhde. He tapasivat viikoittain teetä juodakseen ja vaihtaakseen kuulumisia. George Edwards oli omistautunut taiteelle, ja Sloan kannusti nuorta miestä. Sir Hans Sloan järjesti lopulta Georgelle paikan Lontoon Royal College of Physiciansin kirjastonhoitajana. Täällä ornitologille avautui ihmeellinen maailma. Hänellä oli käytettävissään lukuisia luonnonhistoriallisia teoksia ja rauhaa omistautua omille opinnoilleen ja ilmaista itseään taiteellisesti. Tänä aikana George Edwards omistautui omille kirjoituksilleen ja julkaisi monikokoisen teoksen A Natural History of Rare Birds. Tuloksena oli yli 600 värillistä kaiverrusta linnuista ja muista eläimistä, joita ei ollut kuvattu tai kuvitettu aiemmin.
George Edwardin maine levisi kaikkialle Eurooppaan, ja luontoon suuntautuneiden tiedemiesten kesken kehittyi vilkas tiedonvaihto. Ruotsalainen luonnontieteilijä Carl von Linné kävi tiivistä kirjeenvaihtoa Edwardsin kanssa ja antoi ehdotuksia eläinten kuvaamiseksi. Hän esimerkiksi pyysi Edwardsia havainnollistamaan perhosten ylä- ja alapuolta, mikä auttoi Edwardsia lajin tunnistamisessa. Edward George otettiin työstään Royal Societyn jäseneksi ja myöhemmin hänelle myönnettiin sen vanhin ja arvostetuin palkinto, Copley Medal. Vanhoilla päivillään brittiläisen ornitologian isäksi kutsutun tiedemiehen valtaa levonhimo, ja hän vetäytyy Plaistow'n maaseudulle, jossa hän nukahtaa 79-vuotiaana.
Sivu 1 / 5