Gustave Courbet (1819-1877) varttui hyvin varakkaassa maanomistajaperheessä, ja hän sai varhain taide- ja piirustustunteja. Hän pysyi aina tiiviisti sidoksissa kotimaahansa Franche-Comtéen Itä-Ranskassa, vaikka häntä veti usein kaukaiset paikat, kuten Belgia ja Alankomaat. Vanhempiensa pyynnöstä hän opiskeli oikeustiedettä. Gustave Courbet tunsi kuitenkin yhä enemmän voimakasta tarvetta vakiinnuttaa asemansa taidemaalarina. Hän lähti maakunnista ja muutti Pariisiin. Onneksi hänen vanhempansa tukivat häntä tuolloin taloudellisesti.
Gustave Courbet vieraili usein Pariisin kuuluisassa taidemuseossa, Louvressa, tutkiakseen kuuluisien vanhojen mestareiden töitä, oppiakseen heiltä ja kehittääkseen itseään. Häntä kiehtoivat erityisesti hollantilaisten, espanjalaisten ja venetsialaisten taiteilijoiden maalaukset. Gustave Courbet etsi muiden taiteilijatovereidensa läheisyyttä ja joutui lopulta huomaamaan, että tuntemattomana maalarina ei ollut helppoa saada jalansijaa Pariisissa. Charles Baudelairen kanssa Courbet tutustui merkittävään lyyrikkoon, joka toimi myös taidekriitikkona. Pariisin Salonissa, joka oli erittäin tärkeä ranskalainen taidenäyttely, Courbet sai esitellä joitakin teoksiaan. Suuri tyydytys ja kauan odotettu vahvistus hänen taiteellisille ponnisteluilleen oli kultamitalin myöntäminen hänen maalaukselleen "Illallisen jälkeen Ornansissa" vuonna 1849. Gustave Courbet avasi vain muutamaksi kuukaudeksi maalauskoulun siirtääkseen kertynyttä taiteellista kokemustaan oppilailleen. Valitettavasti hän joutui suuriin vaikeuksiin kahdeksankymmentäluvulla liittyessään Pariisin kommuuniin eli kaupunginvaltuustoon. Hänen poliittinen sitoutumisensa koitui lopulta hänen kohtalokseen, kun häntä syytettiin kuuluisan Vendômen pylvään tuhoamisesta. Vastalauseet, useiden kuukausien vankeustuomio ja raskas sakko korvauksena kolumnista pakottivat hänet pakenemaan Sveitsiin. Tuolloin hän jo kamppaili terveysongelmien kanssa, jotka veivät häneltä voimat viimeisinä elinvuosinaan. Alkoholi ja irtisanoutuminen tekivät hänen mahdottomaksi luoda edelleen erinomaisia maalauksia.
Gustave Courbet kieltäytyi kutsumasta itseään realistiseksi maalariksi. Hänelle oli tärkeää luoda taidetta kaikille ihmisryhmille. Hän kuvasi maalauksissaan myös tavallista kansaa, talonpoikia, kivenhakkaajia ja kadunpoikia. Lukuisien omakuvien, maisemakuvien, talonpoikais- ja metsästyskohtausten lisäksi hän loi monia naisaktikuvia, jotka aluksi vaikuttivat näyttelyvieraiden keskuudessa provosoivasti. Rohkealla työskentelyllään ja maalaustekniikoiden hallitsemisellaan hän pohjusti tietä seuraavalle taiteilijasukupolvelle, impressionisteille.
Gustave Courbet (1819-1877) varttui hyvin varakkaassa maanomistajaperheessä, ja hän sai varhain taide- ja piirustustunteja. Hän pysyi aina tiiviisti sidoksissa kotimaahansa Franche-Comtéen Itä-Ranskassa, vaikka häntä veti usein kaukaiset paikat, kuten Belgia ja Alankomaat. Vanhempiensa pyynnöstä hän opiskeli oikeustiedettä. Gustave Courbet tunsi kuitenkin yhä enemmän voimakasta tarvetta vakiinnuttaa asemansa taidemaalarina. Hän lähti maakunnista ja muutti Pariisiin. Onneksi hänen vanhempansa tukivat häntä tuolloin taloudellisesti.
Gustave Courbet vieraili usein Pariisin kuuluisassa taidemuseossa, Louvressa, tutkiakseen kuuluisien vanhojen mestareiden töitä, oppiakseen heiltä ja kehittääkseen itseään. Häntä kiehtoivat erityisesti hollantilaisten, espanjalaisten ja venetsialaisten taiteilijoiden maalaukset. Gustave Courbet etsi muiden taiteilijatovereidensa läheisyyttä ja joutui lopulta huomaamaan, että tuntemattomana maalarina ei ollut helppoa saada jalansijaa Pariisissa. Charles Baudelairen kanssa Courbet tutustui merkittävään lyyrikkoon, joka toimi myös taidekriitikkona. Pariisin Salonissa, joka oli erittäin tärkeä ranskalainen taidenäyttely, Courbet sai esitellä joitakin teoksiaan. Suuri tyydytys ja kauan odotettu vahvistus hänen taiteellisille ponnisteluilleen oli kultamitalin myöntäminen hänen maalaukselleen "Illallisen jälkeen Ornansissa" vuonna 1849. Gustave Courbet avasi vain muutamaksi kuukaudeksi maalauskoulun siirtääkseen kertynyttä taiteellista kokemustaan oppilailleen. Valitettavasti hän joutui suuriin vaikeuksiin kahdeksankymmentäluvulla liittyessään Pariisin kommuuniin eli kaupunginvaltuustoon. Hänen poliittinen sitoutumisensa koitui lopulta hänen kohtalokseen, kun häntä syytettiin kuuluisan Vendômen pylvään tuhoamisesta. Vastalauseet, useiden kuukausien vankeustuomio ja raskas sakko korvauksena kolumnista pakottivat hänet pakenemaan Sveitsiin. Tuolloin hän jo kamppaili terveysongelmien kanssa, jotka veivät häneltä voimat viimeisinä elinvuosinaan. Alkoholi ja irtisanoutuminen tekivät hänen mahdottomaksi luoda edelleen erinomaisia maalauksia.
Gustave Courbet kieltäytyi kutsumasta itseään realistiseksi maalariksi. Hänelle oli tärkeää luoda taidetta kaikille ihmisryhmille. Hän kuvasi maalauksissaan myös tavallista kansaa, talonpoikia, kivenhakkaajia ja kadunpoikia. Lukuisien omakuvien, maisemakuvien, talonpoikais- ja metsästyskohtausten lisäksi hän loi monia naisaktikuvia, jotka aluksi vaikuttivat näyttelyvieraiden keskuudessa provosoivasti. Rohkealla työskentelyllään ja maalaustekniikoiden hallitsemisellaan hän pohjusti tietä seuraavalle taiteilijasukupolvelle, impressionisteille.
Sivu 1 / 9