Kun suomalainen taidemaalari Helene Schjerfbeck syntyi Helsingissä vuonna 1862, naiset olivat taiteen alalla vielä harvinaisuus. Yksinkertaisen rautatietyöläisen tyttärenä, jolla ei ollut minkäänlaisia yhteyksiä suomalaiseen taideaistilliseen yläluokkaan, hänen tiensä maalaustaiteen pariin ei ollut mitenkään ennalta määrätty. Ja silti: jo lapsena Schjerfbeck osoitti suurta lahjakkuutta maalaamisessa, mikä tunnustettiin jo varhain ja palkittiin palkinnoilla. Vaikka hän kärsi nelivuotiaana lonkkamurtumasta, joka vaikeutti hänen kävelyään koko elämänsä ajan ja teki ajoittain myös koulunkäynnin mahdottomaksi, nuori taiteilija löysi tiensä Helsingin merkittäviin ateljeisiin. Jo 17-vuotiaana Helene Schjerfbeck loi teoksen, jonka Suomen Taideyhdistys osti näyttelyn jälkeen. Nuori nainen onnistui siinä, mikä tuntui tuolloin lähes mahdottomalta 17-vuotiaille tytöille, ja se avasi hänelle uusia ovia taidemaailmassa.
Pariisissa vietetyn, täysin toisenlaiseen maailmaan tutustuneen oleskelun jälkeen Schjerfbeck ei oikein löytänyt takaisin suomalaiseen taidekenttään. Suomalainen taide, joka oli tuolloin vahvasti kansallisromantiikan sävyttämä, vastasi vain jossain määrin Helene Schjerfbeckin tyyliä, jolle oli ominaista naturalismi ja pelkistetty maalaustyyli ilman mahtipontisuutta.
Naisilla oli tärkeä asema suomalaisen taiteilijan yksityiselämässä ja myös hänen teoksissaan. Hänen motiivinsa ovat useimmiten eri-ikäisiä naisia. Schjerfbeck maalasi elämänsä aikana myös noin 80 omakuvaa. Hän ei kiinnittänyt huomiota ajan kauneusihanteisiin ja näytti itsensä sekä muut naiset joskus haavoittuvina ja joskus vahvoina monissa elämäntilanteissa. Miehiä ei juuri koskaan näy hänen kuvissaan. Mutta jos näin on, heitä kuvataan myös tavalla, joka ei ollut tuohon aikaan tyypillistä naistaiteilijalle. Hänen teostensa joukossa on esimerkiksi haavoittuneita sotilaita kuvaavia maalauksia. Motiivivalinta, jonka naiset tekivät vain hyvin harvoin 1800-luvulla.
Helene Schjerfbeckin nuoruusvuosia leimasivat matkustelu ja elämä suurkaupungissa fyysisistä rajoitteistaan huolimatta, mutta myöhemmin hän vetäytyi yhä kauemmaksi. Yksinhuoltajana hän oli vastuussa äitinsä hoidosta. Myöhemmin hän asui äitinsä kanssa elämänsä loppuun asti syrjäisessä talossa noin 30 kilometrin päässä Helsingistä. Schjerfbeckin eristäytyneeseen elämään liittyvät ristiriitaiset tunteet heijastuvat myös hänen teoksissaan. Nuorena hän suosi naturalismia, ja hänen tyylinsä muuttui vanhemmiten minimalistiseen väripalettiin. Myöhäisille teoksille on ominaista muutama selkeä viiva, jotka vangitsevat hyvin erityisen tunnelman ilman suuria yksityiskohtia ja kuvaavat aina myös hienovaraisesti Helene Schjerfbeckin sisäistä maailmaa.
Schjerfbeckin teokset, jotka ovat pohjoisen naisten taiteen edelläkävijä, kokevat uuden renessanssin. Vuodesta 2007 lähtien hänen taidettaan on ollut esillä kansainvälisesti kerta toisensa jälkeen, ja vuonna 2020 julkaistiin elokuvaelokuva poikkeuksellisen taiteilijan elämästä ja noususta.
Kun suomalainen taidemaalari Helene Schjerfbeck syntyi Helsingissä vuonna 1862, naiset olivat taiteen alalla vielä harvinaisuus. Yksinkertaisen rautatietyöläisen tyttärenä, jolla ei ollut minkäänlaisia yhteyksiä suomalaiseen taideaistilliseen yläluokkaan, hänen tiensä maalaustaiteen pariin ei ollut mitenkään ennalta määrätty. Ja silti: jo lapsena Schjerfbeck osoitti suurta lahjakkuutta maalaamisessa, mikä tunnustettiin jo varhain ja palkittiin palkinnoilla. Vaikka hän kärsi nelivuotiaana lonkkamurtumasta, joka vaikeutti hänen kävelyään koko elämänsä ajan ja teki ajoittain myös koulunkäynnin mahdottomaksi, nuori taiteilija löysi tiensä Helsingin merkittäviin ateljeisiin. Jo 17-vuotiaana Helene Schjerfbeck loi teoksen, jonka Suomen Taideyhdistys osti näyttelyn jälkeen. Nuori nainen onnistui siinä, mikä tuntui tuolloin lähes mahdottomalta 17-vuotiaille tytöille, ja se avasi hänelle uusia ovia taidemaailmassa.
Pariisissa vietetyn, täysin toisenlaiseen maailmaan tutustuneen oleskelun jälkeen Schjerfbeck ei oikein löytänyt takaisin suomalaiseen taidekenttään. Suomalainen taide, joka oli tuolloin vahvasti kansallisromantiikan sävyttämä, vastasi vain jossain määrin Helene Schjerfbeckin tyyliä, jolle oli ominaista naturalismi ja pelkistetty maalaustyyli ilman mahtipontisuutta.
Naisilla oli tärkeä asema suomalaisen taiteilijan yksityiselämässä ja myös hänen teoksissaan. Hänen motiivinsa ovat useimmiten eri-ikäisiä naisia. Schjerfbeck maalasi elämänsä aikana myös noin 80 omakuvaa. Hän ei kiinnittänyt huomiota ajan kauneusihanteisiin ja näytti itsensä sekä muut naiset joskus haavoittuvina ja joskus vahvoina monissa elämäntilanteissa. Miehiä ei juuri koskaan näy hänen kuvissaan. Mutta jos näin on, heitä kuvataan myös tavalla, joka ei ollut tuohon aikaan tyypillistä naistaiteilijalle. Hänen teostensa joukossa on esimerkiksi haavoittuneita sotilaita kuvaavia maalauksia. Motiivivalinta, jonka naiset tekivät vain hyvin harvoin 1800-luvulla.
Helene Schjerfbeckin nuoruusvuosia leimasivat matkustelu ja elämä suurkaupungissa fyysisistä rajoitteistaan huolimatta, mutta myöhemmin hän vetäytyi yhä kauemmaksi. Yksinhuoltajana hän oli vastuussa äitinsä hoidosta. Myöhemmin hän asui äitinsä kanssa elämänsä loppuun asti syrjäisessä talossa noin 30 kilometrin päässä Helsingistä. Schjerfbeckin eristäytyneeseen elämään liittyvät ristiriitaiset tunteet heijastuvat myös hänen teoksissaan. Nuorena hän suosi naturalismia, ja hänen tyylinsä muuttui vanhemmiten minimalistiseen väripalettiin. Myöhäisille teoksille on ominaista muutama selkeä viiva, jotka vangitsevat hyvin erityisen tunnelman ilman suuria yksityiskohtia ja kuvaavat aina myös hienovaraisesti Helene Schjerfbeckin sisäistä maailmaa.
Schjerfbeckin teokset, jotka ovat pohjoisen naisten taiteen edelläkävijä, kokevat uuden renessanssin. Vuodesta 2007 lähtien hänen taidettaan on ollut esillä kansainvälisesti kerta toisensa jälkeen, ja vuonna 2020 julkaistiin elokuvaelokuva poikkeuksellisen taiteilijan elämästä ja noususta.
Sivu 1 / 1