Jacob Gensler oli omalaatuinen taiteilija. Hänen aikalaisensa 1800-luvun alussa kuvailivat häntä realistiksi, mutta hänen töissään on ripaus impressionismia. Hänellä oli hyvin erityinen tapa vangita luonto ja ihmiset kuviin. Kevyt ja unenomainen, mutta vakava ja yksityiskohtainen. Realistinen, jossa on ripaus liioittelua ja löysää siveltimenjälkeä. Hänen työnsä yllätti yleisönsä ja muut taiteilijat kerta toisensa jälkeen. Gensler kehitti omia tekniikoitaan ja sai inspiraatiota eri opettajilta sen sijaan, että olisi vain seurannut aikansa taiteellista muotia. Hän oppi taitonsa pienessä akatemiassa Pohjois-Saksassa, jossa häntä opetettiin tutkimaan luontoa huolellisesti. Myöhemmin Münchenissä hän hioi maisemamaalauksiaan ja kehittyi myös erinomaiseksi muotokuvamaalariksi. Lopulta hän palasi pohjoiseen, Hampuriin, jossa suurin osa hänen teoksistaan syntyi. Vaikka hän kävi eri akatemioita ja solmi hyviä kontakteja taidemaailmaan, hän ei koskaan halunnut sitoutua mihinkään genreen. Niinpä hän istui aina taiteellisten jakkaroiden välissä ja työskenteli omalla tavallaan. Juuri tämä tekee hänen teoksistaan niin kiinnostavia tänäkin päivänä.
Gensler näki maalauksen värien ja valon kokonaisvaltaisena vuorovaikutuksena. Hänen tekniset kokeilunsa keskittyivät maiseman tunnelman tarkkaan vangitsemiseen. Ilma ja vuorokauden aika, tuulenvire ja jopa lämpötila oli tehtävä katsojalle havaittaviksi, jotta hän voisi henkisesti löytää itsensä kuvatusta maisemasta. Hänen omaksumansa näkökulma oli usein avarakatseinen ja avokätinen. Meri levittäytyy kankaalle dyynien ja pilvien kehystämänä, aamuauringon kultaisessa valossa. Hiekkapolut kulkevat varttuneiden puiden ja kallioiden välissä kaukaisuudessa. Tuuli puhaltaa ruohon ja oksien läpi ja hämärtää osan kuvatusta maisemasta. Hän on hahmotellut joitakin esineitä terävästi, jotta ne erottuisivat, kun taas toiset motiivien osat on kuvattu vain epäselvästi ja joskus jopa keskeneräisinä. Tämä saa hänen maisemamaalauksensa näyttämään dynaamisilta ja eloisilta.
Genslerin öljyllä ja akvarellilla maalaamat muotokuvat noudattavat samanlaista periaatetta. Niissä on usein kohtauksia hänen aikansa saksalaisen työelämän keskeltä. Kalastajat korjaavat verkkojaan; kapakan tytöt istuvat mietteliäästi tiskin ääressä tauollaan; vanhat miehet ja naiset harjoittavat edelleen ammattiaan taitavin ottein. Hänen kohteensa ovat aina liikkeessä. Heidät kuvataan rehellisesti, ja heidän kasvoilleen on kirjoitettu ryppyjä, virheitä ja hiljaisia tunteita. Hänen muotokuvansa eivät kuitenkaan ole tylyjä vaan empaattisia ja aitoja. Gensler onnistui vangitsemaan ja tuomaan esiin arkisen, luonnollisen maailman taikuuden olematta kuitenkaan liian romanttinen. Hänen katseensa oli vakavan ihmisen katse, jolla oli uskomaton herkkyys ympäristönsä kauneudelle.
Jacob Gensler oli omalaatuinen taiteilija. Hänen aikalaisensa 1800-luvun alussa kuvailivat häntä realistiksi, mutta hänen töissään on ripaus impressionismia. Hänellä oli hyvin erityinen tapa vangita luonto ja ihmiset kuviin. Kevyt ja unenomainen, mutta vakava ja yksityiskohtainen. Realistinen, jossa on ripaus liioittelua ja löysää siveltimenjälkeä. Hänen työnsä yllätti yleisönsä ja muut taiteilijat kerta toisensa jälkeen. Gensler kehitti omia tekniikoitaan ja sai inspiraatiota eri opettajilta sen sijaan, että olisi vain seurannut aikansa taiteellista muotia. Hän oppi taitonsa pienessä akatemiassa Pohjois-Saksassa, jossa häntä opetettiin tutkimaan luontoa huolellisesti. Myöhemmin Münchenissä hän hioi maisemamaalauksiaan ja kehittyi myös erinomaiseksi muotokuvamaalariksi. Lopulta hän palasi pohjoiseen, Hampuriin, jossa suurin osa hänen teoksistaan syntyi. Vaikka hän kävi eri akatemioita ja solmi hyviä kontakteja taidemaailmaan, hän ei koskaan halunnut sitoutua mihinkään genreen. Niinpä hän istui aina taiteellisten jakkaroiden välissä ja työskenteli omalla tavallaan. Juuri tämä tekee hänen teoksistaan niin kiinnostavia tänäkin päivänä.
Gensler näki maalauksen värien ja valon kokonaisvaltaisena vuorovaikutuksena. Hänen tekniset kokeilunsa keskittyivät maiseman tunnelman tarkkaan vangitsemiseen. Ilma ja vuorokauden aika, tuulenvire ja jopa lämpötila oli tehtävä katsojalle havaittaviksi, jotta hän voisi henkisesti löytää itsensä kuvatusta maisemasta. Hänen omaksumansa näkökulma oli usein avarakatseinen ja avokätinen. Meri levittäytyy kankaalle dyynien ja pilvien kehystämänä, aamuauringon kultaisessa valossa. Hiekkapolut kulkevat varttuneiden puiden ja kallioiden välissä kaukaisuudessa. Tuuli puhaltaa ruohon ja oksien läpi ja hämärtää osan kuvatusta maisemasta. Hän on hahmotellut joitakin esineitä terävästi, jotta ne erottuisivat, kun taas toiset motiivien osat on kuvattu vain epäselvästi ja joskus jopa keskeneräisinä. Tämä saa hänen maisemamaalauksensa näyttämään dynaamisilta ja eloisilta.
Genslerin öljyllä ja akvarellilla maalaamat muotokuvat noudattavat samanlaista periaatetta. Niissä on usein kohtauksia hänen aikansa saksalaisen työelämän keskeltä. Kalastajat korjaavat verkkojaan; kapakan tytöt istuvat mietteliäästi tiskin ääressä tauollaan; vanhat miehet ja naiset harjoittavat edelleen ammattiaan taitavin ottein. Hänen kohteensa ovat aina liikkeessä. Heidät kuvataan rehellisesti, ja heidän kasvoilleen on kirjoitettu ryppyjä, virheitä ja hiljaisia tunteita. Hänen muotokuvansa eivät kuitenkaan ole tylyjä vaan empaattisia ja aitoja. Gensler onnistui vangitsemaan ja tuomaan esiin arkisen, luonnollisen maailman taikuuden olematta kuitenkaan liian romanttinen. Hänen katseensa oli vakavan ihmisen katse, jolla oli uskomaton herkkyys ympäristönsä kauneudelle.
Sivu 1 / 1