Jacques Callot oli jo nuoruudessaan levoton henki. Hänen kotikaupunkinsa Nancy oli vielä merkityksetön pikkukaupunki, jolla oli vielä suuri kukoistuskautensa edessään. Kahdesti hän lähti vanhempiensa luota voidakseen toteuttaa unelmansa taiteilijan urasta jossakin muualla. Hän palasi joka kerta kotiinsa ja aloitti kultasepän oppisopimuskoulutuksen. Heti kun hän oli saanut tämän valmiiksi, häntä veti matka kaukaiseen Roomaan. Hän sai töitä Philippe Thomassinilta, joka oli aikansa tunnetuimpia kaivertajia ja Jacques Callot'n tavoin siirtolainen Itä-Ranskasta. Hän oppi nopeasti ja paljon, mutta Rooma ei ollut 1600-luvulla taiteellisen maailman keskus, ja hän etsi uutta haastetta Firenzestä. Siellä hän hioi kaiverrustekniikkaansa paikallisten mestareiden Giulio Parigin ja Antonio Tempestasin työpajoissa ja työhuoneissa.
Kukapa muu kuin legendaarinen Cosimo II de' Medici ei kannustanut nuorta Nancyn lahjakkuutta. Jacques Callot sai kuuluisalta ruhtinashuoneelta runsaasti toimeksiantoja ja ansaitsi tuohon aikaan nähden hyvin, hyvin paljon rahaa. Hän sai työskennellä täysin vapaasti ja valita omat motiivinsa. Hän oli erityisen kiinnostunut pienistä ihmisistä. Hän loi kohtauksia ympäröivän alueen talonpoikien ja Medicien hovin virkamiesten jokapäiväisestä elämästä. Hän omisti lukuisia teoksia commedia dell'arten näyttelijöille ja laulajille. Cosimon kuoleman jälkeen Jacques Callot palasi kotikaupunkiinsa Nancyyn. Muutto lämpimästä Italiasta auringottomaan pohjoiseen näyttää aluksi painaneen taiteilijaa raskaasti. Ensimmäisellä kaudella saapumisensa jälkeen hän ei luonut mitään uutta, vaan ainoastaan valmisti uusia painoksia vanhoista motiiveistaan. Kesti kaksi pitkää vuotta, ennen kuin hän lopulta herätti huomiota Lorrainen herttuan Henrik II:n hovissa. Hän dokumentoi hovin juhlallisuudet yksityiskohtaisiin etsauksiin, loi aatelisten elävän näköisiä muotokuvia, lumoavia maisemia ja miljöökuvauksia. Sana hänen lahjakkuudestaan levisi, ja seuraavina vuosina sekä Ranskan että Espanjan kuningashuoneet kuuluivat hänen asiakkaisiinsa. Tänä aikana hän teki luultavasti tunnetuimmat ja kuuluisimmat kaiverruksensa, jotka Les misères de la guerre ("Sodan julmuudet") -nimellä jäivät pysyvästi osaksi Euroopan taidehistoriaa.
Taiteilija Jacques Callot'n henkilökohtaisesta elämästä ei tiedetä juuri mitään. Se, oliko hänellä suhteita, oliko hän naimisissa ja oliko hänellä lapsia, jää hämärän peittoon. Ehkä hän oli sellainen, jota nykyään kutsuttaisiin "nörtiksi". Perfektionisti, joka keksi uusia kaiverrustyökaluja, etsi menestyksekkäästi uusia painotekniikoita ja uppoutui täysin kutsumukseensa. Kuuluisa Rembrandt van Rijn keräsi monia Jacques Callot'n grafiikkaa. Hollantilaista taidemaalaria itseään pidetään taidegrafiikan mestarina, ja hän ihaili aikalaisensa hienostunutta työtä. Erityisesti perspektiivien mestarillinen kuvaaminen ja omaleimaiset vaalea-tumma -kuvaukset kiehtovat kaikkia asiantuntijoita tänäkin päivänä. Jacques Callot kuoli vain 43-vuotiaana. Noin 180 vuotta myöhemmin runoilija Ernst Theodor Amadeus (E-T.A.) Hoffmann loi ihailemalleen taiteilijalle kirjallisen muistomerkin teoksellaan "Fantasiestücke".
Jacques Callot oli jo nuoruudessaan levoton henki. Hänen kotikaupunkinsa Nancy oli vielä merkityksetön pikkukaupunki, jolla oli vielä suuri kukoistuskautensa edessään. Kahdesti hän lähti vanhempiensa luota voidakseen toteuttaa unelmansa taiteilijan urasta jossakin muualla. Hän palasi joka kerta kotiinsa ja aloitti kultasepän oppisopimuskoulutuksen. Heti kun hän oli saanut tämän valmiiksi, häntä veti matka kaukaiseen Roomaan. Hän sai töitä Philippe Thomassinilta, joka oli aikansa tunnetuimpia kaivertajia ja Jacques Callot'n tavoin siirtolainen Itä-Ranskasta. Hän oppi nopeasti ja paljon, mutta Rooma ei ollut 1600-luvulla taiteellisen maailman keskus, ja hän etsi uutta haastetta Firenzestä. Siellä hän hioi kaiverrustekniikkaansa paikallisten mestareiden Giulio Parigin ja Antonio Tempestasin työpajoissa ja työhuoneissa.
Kukapa muu kuin legendaarinen Cosimo II de' Medici ei kannustanut nuorta Nancyn lahjakkuutta. Jacques Callot sai kuuluisalta ruhtinashuoneelta runsaasti toimeksiantoja ja ansaitsi tuohon aikaan nähden hyvin, hyvin paljon rahaa. Hän sai työskennellä täysin vapaasti ja valita omat motiivinsa. Hän oli erityisen kiinnostunut pienistä ihmisistä. Hän loi kohtauksia ympäröivän alueen talonpoikien ja Medicien hovin virkamiesten jokapäiväisestä elämästä. Hän omisti lukuisia teoksia commedia dell'arten näyttelijöille ja laulajille. Cosimon kuoleman jälkeen Jacques Callot palasi kotikaupunkiinsa Nancyyn. Muutto lämpimästä Italiasta auringottomaan pohjoiseen näyttää aluksi painaneen taiteilijaa raskaasti. Ensimmäisellä kaudella saapumisensa jälkeen hän ei luonut mitään uutta, vaan ainoastaan valmisti uusia painoksia vanhoista motiiveistaan. Kesti kaksi pitkää vuotta, ennen kuin hän lopulta herätti huomiota Lorrainen herttuan Henrik II:n hovissa. Hän dokumentoi hovin juhlallisuudet yksityiskohtaisiin etsauksiin, loi aatelisten elävän näköisiä muotokuvia, lumoavia maisemia ja miljöökuvauksia. Sana hänen lahjakkuudestaan levisi, ja seuraavina vuosina sekä Ranskan että Espanjan kuningashuoneet kuuluivat hänen asiakkaisiinsa. Tänä aikana hän teki luultavasti tunnetuimmat ja kuuluisimmat kaiverruksensa, jotka Les misères de la guerre ("Sodan julmuudet") -nimellä jäivät pysyvästi osaksi Euroopan taidehistoriaa.
Taiteilija Jacques Callot'n henkilökohtaisesta elämästä ei tiedetä juuri mitään. Se, oliko hänellä suhteita, oliko hän naimisissa ja oliko hänellä lapsia, jää hämärän peittoon. Ehkä hän oli sellainen, jota nykyään kutsuttaisiin "nörtiksi". Perfektionisti, joka keksi uusia kaiverrustyökaluja, etsi menestyksekkäästi uusia painotekniikoita ja uppoutui täysin kutsumukseensa. Kuuluisa Rembrandt van Rijn keräsi monia Jacques Callot'n grafiikkaa. Hollantilaista taidemaalaria itseään pidetään taidegrafiikan mestarina, ja hän ihaili aikalaisensa hienostunutta työtä. Erityisesti perspektiivien mestarillinen kuvaaminen ja omaleimaiset vaalea-tumma -kuvaukset kiehtovat kaikkia asiantuntijoita tänäkin päivänä. Jacques Callot kuoli vain 43-vuotiaana. Noin 180 vuotta myöhemmin runoilija Ernst Theodor Amadeus (E-T.A.) Hoffmann loi ihailemalleen taiteilijalle kirjallisen muistomerkin teoksellaan "Fantasiestücke".
Sivu 1 / 30