Käthe Kollwitz kohtasi kuoleman jo varhain elämässään. Kolme hänen sisaruksistaan kuoli. Koko elämänsä ajan hän keskusteli kuoleman kanssa, hänen sisarensa kirjoitti kerran. 20-vuotiaana Kollwitz tuli Müncheniin ennen vuosisadan vaihdetta. Kollwitz oli kasvanut Königsbergissä ja opiskellut tyttöjen piirustuskoulussa Berliinissä. Müncheniin hän tuli isänsä pyynnöstä. Isä oli huolissaan hänen taiteilijaurastaan, koska hän oli kihlautunut lääketieteen opiskelija Karl Kollwitzin kanssa. Hän piti rauhallisesta Münchenistä. Hänen opiskelutoverinsa kuitenkin pilkkasivat Kätheä. Taideopiskelijaan, joka oli samaan aikaan kihloissa keskiluokkaisen tytön kanssa, ei suhtauduttu suopeasti. Muiden tuomitsevien katseiden lisäksi Kollwitzilla oli vaikeuksia myös taiteellisesti. Hänen mielestään muut olivat paljon lahjakkaampia maalaamaan. Kun hän sitten löysi maalausta ja piirtämistä käsittelevän esitteen, hän tajusi, että hän ei oikeastaan ollut maalari. Nyt hänen todellinen lahjakkuutensa pääsi esiin. Kollwitz pystyi piirtämisen avulla korostamaan ihmisissä olennaista niin kuin tuskin kukaan muu. Näin hän pystyi kehittämään lyijykynätaiteen, työskentelyn hiilen, kynän ja lyijykynän kanssa, korkeimmalle mestarilliselle tasolle. Hän pystyi aikansa tulkinnan kautta löytämään todellisuuden, joka jää useimmilta taiteilijoilta piiloon.
Kollwitz kulki usein miehensä mukana tämän potilaiden luona ja sai kuulla Berliinin köyhien kortteleiden ahdingosta. Tavallaan hän tunsi kauneutta proletaarielämän kärsimyksessä ja synkkyydessä. Kohtaamisista työläisten kanssa Kollwitzille kehittyi velvollisuuden tunne palvella työläisiä taiteellaan. Vaikka monet aikalaiset eivät tunnistaneet taiteessa mitään tarkoituksenmukaisuutta, hänen korkein ihanteensa oli vaikuttaa taiteellaan.
Kollwitz ei kuitenkaan koskaan halunnut tulla nähdyksi pelkästään proletariaatin esiintyjänä. Hän tunnusti jo varhain, että ihmisten ei tarvitse kärsiä vain luokkasidonnaisista olosuhteistaan, vaan myös elämän väistämättömistä lainalaisuuksista, erosta ja kuolemasta. Vuosi 1914 ja siihen liittyvä ensimmäisen maailmansodan syttyminen vahvistivat jälleen kerran hänen näkemystään elämän kärsimyksestä. Käthe Kollwitzilla oli sodan syttyessä kaksi poikaa, Hans ja Peter. Peter oli sodan syttyessä 18-vuotias ja ilmoittautui vapaaehtoiseksi rintamalle. Vain 18 päivää sen jälkeen, kun Käthe Kollwitz oli tuonut poikansa asemalle, tämä kuoli taistelussa. Käthe Kollwitz ei päässyt yli poikansa kuolemasta.
Käthe Kollwitz kohtasi kuoleman jo varhain elämässään. Kolme hänen sisaruksistaan kuoli. Koko elämänsä ajan hän keskusteli kuoleman kanssa, hänen sisarensa kirjoitti kerran. 20-vuotiaana Kollwitz tuli Müncheniin ennen vuosisadan vaihdetta. Kollwitz oli kasvanut Königsbergissä ja opiskellut tyttöjen piirustuskoulussa Berliinissä. Müncheniin hän tuli isänsä pyynnöstä. Isä oli huolissaan hänen taiteilijaurastaan, koska hän oli kihlautunut lääketieteen opiskelija Karl Kollwitzin kanssa. Hän piti rauhallisesta Münchenistä. Hänen opiskelutoverinsa kuitenkin pilkkasivat Kätheä. Taideopiskelijaan, joka oli samaan aikaan kihloissa keskiluokkaisen tytön kanssa, ei suhtauduttu suopeasti. Muiden tuomitsevien katseiden lisäksi Kollwitzilla oli vaikeuksia myös taiteellisesti. Hänen mielestään muut olivat paljon lahjakkaampia maalaamaan. Kun hän sitten löysi maalausta ja piirtämistä käsittelevän esitteen, hän tajusi, että hän ei oikeastaan ollut maalari. Nyt hänen todellinen lahjakkuutensa pääsi esiin. Kollwitz pystyi piirtämisen avulla korostamaan ihmisissä olennaista niin kuin tuskin kukaan muu. Näin hän pystyi kehittämään lyijykynätaiteen, työskentelyn hiilen, kynän ja lyijykynän kanssa, korkeimmalle mestarilliselle tasolle. Hän pystyi aikansa tulkinnan kautta löytämään todellisuuden, joka jää useimmilta taiteilijoilta piiloon.
Kollwitz kulki usein miehensä mukana tämän potilaiden luona ja sai kuulla Berliinin köyhien kortteleiden ahdingosta. Tavallaan hän tunsi kauneutta proletaarielämän kärsimyksessä ja synkkyydessä. Kohtaamisista työläisten kanssa Kollwitzille kehittyi velvollisuuden tunne palvella työläisiä taiteellaan. Vaikka monet aikalaiset eivät tunnistaneet taiteessa mitään tarkoituksenmukaisuutta, hänen korkein ihanteensa oli vaikuttaa taiteellaan.
Kollwitz ei kuitenkaan koskaan halunnut tulla nähdyksi pelkästään proletariaatin esiintyjänä. Hän tunnusti jo varhain, että ihmisten ei tarvitse kärsiä vain luokkasidonnaisista olosuhteistaan, vaan myös elämän väistämättömistä lainalaisuuksista, erosta ja kuolemasta. Vuosi 1914 ja siihen liittyvä ensimmäisen maailmansodan syttyminen vahvistivat jälleen kerran hänen näkemystään elämän kärsimyksestä. Käthe Kollwitzilla oli sodan syttyessä kaksi poikaa, Hans ja Peter. Peter oli sodan syttyessä 18-vuotias ja ilmoittautui vapaaehtoiseksi rintamalle. Vain 18 päivää sen jälkeen, kun Käthe Kollwitz oli tuonut poikansa asemalle, tämä kuoli taistelussa. Käthe Kollwitz ei päässyt yli poikansa kuolemasta.
Sivu 1 / 3