Sivu 1 / 2
Mihin taidehistorian osaan kuuluisa maisemamaalari ja graafikko Paul Bril itse asiassa kuuluu? Olisiko hänet laskettava flaamilaisten maalareiden joukkoon, joista hän kasvoi, vai oliko hänestä tullut roomalainen, jolla oli eurooppalainen verkosto? Onko hänet, joka syntyi 1500-luvun puolivälissä, vielä luettava niin sanottuihin manieristeihin, vai onko hän jo korkeabarokin uranuurtaja? Paul Bril oli selvästi maisemamaalari, joka ei pitänyt niinkään staffageista. Sen tarjosivat ystävät tai kollegat, kuten hänen legendaarinen ystävänsä Adam Elsheimer. Vastineeksi Bril tarjosi maisemataustan hahmomaalareille. Varhaisbarokin aikana oli tavallista, että asiantuntijat työskentelivät yhdessä.
Kuuluisa esimerkki tällaisesta yhteistyöstä on Münchenin Alte Pinakothekissa: Rubensin Madonna kukkaseppeleessä, jossa on Jan Brueghel d. Ä.:n tekemä Floral Glory, hyvin monimutkainen teos. Madonna on kuva kuvassa, jota kehystää aito kukkaseppele, jota puolestaan tukevat Rubensille tyypilliset putit. Tällaista hienostunutta vuorovaikutusta on myös roomalaisen ryhmän teoksissa. Jopa taiteen asiantuntijoiden on vaikea erottaa, missä taiteilijan osa loppuu ja missä toisen osa alkaa. Paul Bril oli tottunut työskentelemään muiden taiteilijoiden kanssa jo varhain, kun hän löysi suojaa vanhemman veljensä Mathijsin luota Roomasta vajaan kolmenkymmenen vuoden ikäisenä. Kun hänen veljensä kuoli varhain, hän sai valmiiksi veljensä freskotoimeksiannot ja tuli työpajallaan yhdeksi Rooman kiireisimmistä seinämaalaajista. Sitten hän kääntyi kuitenkin yhä enemmän paneelimaalauksen puoleen, sillä sen kysyntä kasvoi myös Pohjois-Euroopassa. Rooman taiteilijakoloniassa, johon kuului hollantilaisia, ranskalaisia ja saksalaisia taiteilijoita sekä italialaisia, hän oli lähes keskeinen hahmo. Hän omaksui ehdotuksia ja vaikutti muihin. Varhaisten maisemamaalausten melko dramaattinen maneerinen sävy vaihtui rauhallisempiin elegisiin kuviin. Melkein pikkutarkka pakkomielle yksityiskohtiin, kuten satamakuvissa, väistyi vähitellen lähes varhaisklassistisen seesteisyyden ja anteliaisuuden tieltä. Hänen sävelletyt kaupunkikuvansa sen sijaan ennakoivat jo myöhempää varhaisromantiikkaa. Yksi hänen lukuisista oppilaistaan, Agostino Tassi, muistetaan häpeällisesti, mutta toisaalta hän kuitenkin välitti monia impulsseja Claude Lorrainille. Tassin unohtumaton törkeys oli nuoren Artemisia Genteleschin, 1600-luvun merkittävimmän naismaalarin, raiskaus.
Brilin maalausten kysyntä pysyi koko Euroopassa niin suurena vielä hänen kuolemansa jälkeenkin, että kaikkia hänen teoksiaan on mahdotonta luokitella kiistatta. Kuten hänen sukupolvea nuoremman maanmiehensä Rubensin kohdalla, myös hänen teoksissaan on kaikkia tekijyyden muotoja. Vaatii paljon asiantuntemusta erottaa, onko maalaus täysin hänen omaa työtään, työpajan maalaus, oppilaan työ, seuraajan työ vai kopioijan tuote. Paul Brilistä tuli roomalainen ja hän asui vaimonsa Ottavian kanssa "ikuisessa kaupungissa" kuolemaansa saakka. Hän löysi viimeisen leposijansa vuonna 1626 saksalaiskatolisessa Santa Maria dell' Anima -nimisessä kansankirkossa.
Mihin taidehistorian osaan kuuluisa maisemamaalari ja graafikko Paul Bril itse asiassa kuuluu? Olisiko hänet laskettava flaamilaisten maalareiden joukkoon, joista hän kasvoi, vai oliko hänestä tullut roomalainen, jolla oli eurooppalainen verkosto? Onko hänet, joka syntyi 1500-luvun puolivälissä, vielä luettava niin sanottuihin manieristeihin, vai onko hän jo korkeabarokin uranuurtaja? Paul Bril oli selvästi maisemamaalari, joka ei pitänyt niinkään staffageista. Sen tarjosivat ystävät tai kollegat, kuten hänen legendaarinen ystävänsä Adam Elsheimer. Vastineeksi Bril tarjosi maisemataustan hahmomaalareille. Varhaisbarokin aikana oli tavallista, että asiantuntijat työskentelivät yhdessä.
Kuuluisa esimerkki tällaisesta yhteistyöstä on Münchenin Alte Pinakothekissa: Rubensin Madonna kukkaseppeleessä, jossa on Jan Brueghel d. Ä.:n tekemä Floral Glory, hyvin monimutkainen teos. Madonna on kuva kuvassa, jota kehystää aito kukkaseppele, jota puolestaan tukevat Rubensille tyypilliset putit. Tällaista hienostunutta vuorovaikutusta on myös roomalaisen ryhmän teoksissa. Jopa taiteen asiantuntijoiden on vaikea erottaa, missä taiteilijan osa loppuu ja missä toisen osa alkaa. Paul Bril oli tottunut työskentelemään muiden taiteilijoiden kanssa jo varhain, kun hän löysi suojaa vanhemman veljensä Mathijsin luota Roomasta vajaan kolmenkymmenen vuoden ikäisenä. Kun hänen veljensä kuoli varhain, hän sai valmiiksi veljensä freskotoimeksiannot ja tuli työpajallaan yhdeksi Rooman kiireisimmistä seinämaalaajista. Sitten hän kääntyi kuitenkin yhä enemmän paneelimaalauksen puoleen, sillä sen kysyntä kasvoi myös Pohjois-Euroopassa. Rooman taiteilijakoloniassa, johon kuului hollantilaisia, ranskalaisia ja saksalaisia taiteilijoita sekä italialaisia, hän oli lähes keskeinen hahmo. Hän omaksui ehdotuksia ja vaikutti muihin. Varhaisten maisemamaalausten melko dramaattinen maneerinen sävy vaihtui rauhallisempiin elegisiin kuviin. Melkein pikkutarkka pakkomielle yksityiskohtiin, kuten satamakuvissa, väistyi vähitellen lähes varhaisklassistisen seesteisyyden ja anteliaisuuden tieltä. Hänen sävelletyt kaupunkikuvansa sen sijaan ennakoivat jo myöhempää varhaisromantiikkaa. Yksi hänen lukuisista oppilaistaan, Agostino Tassi, muistetaan häpeällisesti, mutta toisaalta hän kuitenkin välitti monia impulsseja Claude Lorrainille. Tassin unohtumaton törkeys oli nuoren Artemisia Genteleschin, 1600-luvun merkittävimmän naismaalarin, raiskaus.
Brilin maalausten kysyntä pysyi koko Euroopassa niin suurena vielä hänen kuolemansa jälkeenkin, että kaikkia hänen teoksiaan on mahdotonta luokitella kiistatta. Kuten hänen sukupolvea nuoremman maanmiehensä Rubensin kohdalla, myös hänen teoksissaan on kaikkia tekijyyden muotoja. Vaatii paljon asiantuntemusta erottaa, onko maalaus täysin hänen omaa työtään, työpajan maalaus, oppilaan työ, seuraajan työ vai kopioijan tuote. Paul Brilistä tuli roomalainen ja hän asui vaimonsa Ottavian kanssa "ikuisessa kaupungissa" kuolemaansa saakka. Hän löysi viimeisen leposijansa vuonna 1626 saksalaiskatolisessa Santa Maria dell' Anima -nimisessä kansankirkossa.