Sivu 1 / 1
Kangaspuiden hiljaisen kahinan keskellä, pienviljelijöiden ja pellavakutojien välissä, Wertherissä kukoisti 7. huhtikuuta 1889 sen miehen lahjakkuus, joka aikanaan kaiversi nimensä ekspressionistisen taiteen aikakirjoihin: Peter August Böckstiegel. Mies, jonka ilmaisuvoima ja kunnianhimo muodostavat taidegrafiikkamme perustan ja joka jäljentää teoksiaan samalla intohimolla kuin hän aikoinaan loi ne. Böckstiegelin elämää leimasivat löytöretket ja vastoinkäymiset, mutta sitä leimasi silti vertaansa vailla oleva intohimo taidetta kohtaan. Nuorena miehenä hän oppi maalarin ja lasittajan ammatin Bielefeldissä. Kipinä syttyi kuitenkin Essenin Folkwang-museossa vuonna 1909, ja hän tutustui ranskalaisen maalaustaiteen jännittävään kehitykseen. Tämä kipinä sytytti hänessä palon, jonka liekit heijastuivat hänen varhaisimmissa tunnetuissa ammattimaisissa töissään seuraavana vuonna.
Stipendin ansiosta hän löysi itsensä Dresdenin taideakatemiasta vuonna 1913. Siellä hän paitsi laajensi tietojaan Oskar Zwintscher:n ja Otto Gussmannin johdolla, myös solmi elinikäisen ystävyyden Conrad Felixmüllerin kanssa, jonka sisar Hanna tuli myöhemmin hänen vaimokseen. Sotilaspakosta ja itärintamalle lähettämisen vaaroista huolimatta Böckstiegelin intohimo taiteeseen säilyi järkkymättömänä. Taistelun ja toveruuden välissä olevina hiljaisina hetkinä hän löysi aikaa kehittää taiteellisia taitojaan. Palattuaan, kun hän oli kulkenut Ukrainasta englantilaisella sotalaivalla takaisin Saksaan, hän solmi avioliiton Hannan kanssa ja alkoi valmistaa ensimmäisiä veistoksiaan. Näinä vuosina hän oli mukana perustamassa Dresdenin secessiota ja Westfalenin secessiota. Hänen kokemuksensa johtivat teoksiin, joiden ilmaisuvoima on vertaansa vailla ja jotka talomme taidegrafiikan tuotannossa jäljennetään suurimmalla huolellisuudella.
Böckstiegelin uraa leimasi kuitenkin myös natsi-ajan synkkyys, jolloin hänen taiteensa leimattiin "degeneroituneeksi" ja yli sata hänen teoksistaan takavarikoitiin. Hän koki ateljeensa tuhoutumisen ja satojen teostensa menettämisen Dresdenin pommituksissa. Böckstiegel keräsi kuitenkin tuhkasta nousevan feeniksin tavoin kaikki voimansa ja pelasti perheensä ja sen, mitä hänen taiteellisesta perinnöstään oli jäljellä. Hän avasi uuden ateljeen Wertheriin ja palasi näin juurilleen. Böckstiegelin kuolema vuonna 1951 jätti jälkeensä korvaamattoman arvokkaan taidekokoelman ja perinnön, joka vaikuttaa yhä tänäkin päivänä. Hänen perheensä perustama säätiö pitää yllä hänen muistoaan, edistää hänen työtään ja palkitsee lupaavia nuoria taiteilijoita Ostwestfalen-Lippe-alueella. Hänen tarinansa ja taiteensa elävät Bielefeldin ja Dresdenin kaduilla ja tietenkin jokaisessa hänen teoksestaan tehdyssä taidegrafiikassa, jonka valmistamme äärimmäisen huolellisesti ja kunnioittavasti. Ekspressionistisen taiteen mestari, jonka teoksilla on voima liikuttaa sydämiä ja mieliä ja kestää aikaa.
Kangaspuiden hiljaisen kahinan keskellä, pienviljelijöiden ja pellavakutojien välissä, Wertherissä kukoisti 7. huhtikuuta 1889 sen miehen lahjakkuus, joka aikanaan kaiversi nimensä ekspressionistisen taiteen aikakirjoihin: Peter August Böckstiegel. Mies, jonka ilmaisuvoima ja kunnianhimo muodostavat taidegrafiikkamme perustan ja joka jäljentää teoksiaan samalla intohimolla kuin hän aikoinaan loi ne. Böckstiegelin elämää leimasivat löytöretket ja vastoinkäymiset, mutta sitä leimasi silti vertaansa vailla oleva intohimo taidetta kohtaan. Nuorena miehenä hän oppi maalarin ja lasittajan ammatin Bielefeldissä. Kipinä syttyi kuitenkin Essenin Folkwang-museossa vuonna 1909, ja hän tutustui ranskalaisen maalaustaiteen jännittävään kehitykseen. Tämä kipinä sytytti hänessä palon, jonka liekit heijastuivat hänen varhaisimmissa tunnetuissa ammattimaisissa töissään seuraavana vuonna.
Stipendin ansiosta hän löysi itsensä Dresdenin taideakatemiasta vuonna 1913. Siellä hän paitsi laajensi tietojaan Oskar Zwintscher:n ja Otto Gussmannin johdolla, myös solmi elinikäisen ystävyyden Conrad Felixmüllerin kanssa, jonka sisar Hanna tuli myöhemmin hänen vaimokseen. Sotilaspakosta ja itärintamalle lähettämisen vaaroista huolimatta Böckstiegelin intohimo taiteeseen säilyi järkkymättömänä. Taistelun ja toveruuden välissä olevina hiljaisina hetkinä hän löysi aikaa kehittää taiteellisia taitojaan. Palattuaan, kun hän oli kulkenut Ukrainasta englantilaisella sotalaivalla takaisin Saksaan, hän solmi avioliiton Hannan kanssa ja alkoi valmistaa ensimmäisiä veistoksiaan. Näinä vuosina hän oli mukana perustamassa Dresdenin secessiota ja Westfalenin secessiota. Hänen kokemuksensa johtivat teoksiin, joiden ilmaisuvoima on vertaansa vailla ja jotka talomme taidegrafiikan tuotannossa jäljennetään suurimmalla huolellisuudella.
Böckstiegelin uraa leimasi kuitenkin myös natsi-ajan synkkyys, jolloin hänen taiteensa leimattiin "degeneroituneeksi" ja yli sata hänen teoksistaan takavarikoitiin. Hän koki ateljeensa tuhoutumisen ja satojen teostensa menettämisen Dresdenin pommituksissa. Böckstiegel keräsi kuitenkin tuhkasta nousevan feeniksin tavoin kaikki voimansa ja pelasti perheensä ja sen, mitä hänen taiteellisesta perinnöstään oli jäljellä. Hän avasi uuden ateljeen Wertheriin ja palasi näin juurilleen. Böckstiegelin kuolema vuonna 1951 jätti jälkeensä korvaamattoman arvokkaan taidekokoelman ja perinnön, joka vaikuttaa yhä tänäkin päivänä. Hänen perheensä perustama säätiö pitää yllä hänen muistoaan, edistää hänen työtään ja palkitsee lupaavia nuoria taiteilijoita Ostwestfalen-Lippe-alueella. Hänen tarinansa ja taiteensa elävät Bielefeldin ja Dresdenin kaduilla ja tietenkin jokaisessa hänen teoksestaan tehdyssä taidegrafiikassa, jonka valmistamme äärimmäisen huolellisesti ja kunnioittavasti. Ekspressionistisen taiteen mestari, jonka teoksilla on voima liikuttaa sydämiä ja mieliä ja kestää aikaa.