Pietro Perugino syntyi nimellä Pietro di Christoforo Vannucci. Myöhemmin hän otti nimensä Perugino kotiseudultaan Perugiasta. Hän oli italialainen renessanssiajan taidemaalari ja kuului Umbrian koulukuntaan. Vaikka hän itse oli erittäin lahjakas ja saavutti varmasti suurta mainetta luovien vuosiensa alkuvaiheessa, hän jäi myöhemmin nopeasti muiden aikansa suurten taiteilijoiden varjoon. Hänen kuuluisin oppilaansa oli Rafael, joka oppi häneltä freskomaalausta. Peruginon varhaiselämästä, perhetaustasta ja hänen koulutuksensa yksityiskohdista ei ole selviä todisteita. Todennäköisesti hän oli ensin kohtalaisen tunnetun perugialaisen taidemaalarin Fioreno di Lorenzon oppilas ja siirtyi sitten Arezzoon kuuluisan umbrialaisen taidemaalarin Piero della Francesca luokse. Yksi hänen opiskelutovereistaan Francescan ateljeessa oli Luca Signorelli. Miehet olivat ilmeisesti hyvin tuttuja, sillä Signorellin vaikutus näkyy joissakin Peruginon maalauksissa.
Koulutuksensa aikana Perugino lähti Firenzeen, jossa hän alkoi työskennellä taidemaalari ja kuvanveistäjä Andrea del Verrocchion ateljeessa. Siellä koulutettiin myös nuoret ARTISTREPLEPLACE1, ARTISTREPLEPLACE2 ja ARTISTREPLEPLACE3. Noin vuonna 1472 Perugino näytti saaneen oppisopimuskoulutuksensa päätökseen, sillä hänet otettiin mestariksi Pyhän Luukkaan killan jäseneksi. Aluksi hän palasi Perugiaan, mutta pian paavi Sixtus IV kutsui hänet Roomaan ja antoi hänelle tehtäväksi maalata freskoja Sikstuksen kappeliin. Maalari Pinturicchio oli hänen mukanaan avustamassa häntä työssä. Tästä hän sai kuulemma noin kolmanneksen palkkiosta. Michelangelo tuhosi myöhemmin kolme Peruginon Sikstuksen kappeliin tekemistä kohtauksista tehdäkseen tilaa omille töilleen. Saatuaan Sikstuksen kappelin työt päätökseen Perugino palasi Firenzeen. Hänen tunnetuin, vielä nykyäänkin säilynyt teoksensa Sikstuksen kappeliin oli "Kristus ojentaa avaimet Pietarille".
Vuosien 1490 ja 1500 välisiä vuosia pidetään Peruginon tuotteliaimpana ja taiteellisesti kypsimpänä luomiskautena. Sen jälkeen hänen maineensa näytti kuitenkin hiipuvan. Tämä johtui pääasiassa siitä, että hän toisti aiempia motiiveja, usein lähes rutiininomaisesti. Kriittisten firenzeläisten kerrotaan pilkanneen Peruginon mielikuvituksen puutetta. Jälkimmäinen vastasi arvostelijoilleen vain, että he olivat aikoinaan ylistäneet häntä juuri näistä töistä eikä heillä siksi ollut oikeutta arvostella häntä nyt samoista töistä. Michelangelon kerrotaan jopa sanoneen Peruginolle päin naamaa, että hän piti tätä pettäjänä. Perugino ei hyväksynyt tätä ja haastoi Michelangelon oikeuteen kunnianloukkauksesta, mutta ei onnistunut. Perugino lähti Firenzestä noin vuonna 1505 ja muutti takaisin Umbrian maakuntaan työskentelemään vähemmän kriittiselle yleisölle. Hän jatkoi maalaamista loppuun asti ja sairastui ruttoon vuonna 1523. Perugino, kuten monet muutkin tuon ajan taiteilijat, haudattiin joukkohautaan, joten nykyään kukaan ei tiedä tarkalleen, missä hänen jäännöksensä sijaitsevat.
Pietro Perugino syntyi nimellä Pietro di Christoforo Vannucci. Myöhemmin hän otti nimensä Perugino kotiseudultaan Perugiasta. Hän oli italialainen renessanssiajan taidemaalari ja kuului Umbrian koulukuntaan. Vaikka hän itse oli erittäin lahjakas ja saavutti varmasti suurta mainetta luovien vuosiensa alkuvaiheessa, hän jäi myöhemmin nopeasti muiden aikansa suurten taiteilijoiden varjoon. Hänen kuuluisin oppilaansa oli Rafael, joka oppi häneltä freskomaalausta. Peruginon varhaiselämästä, perhetaustasta ja hänen koulutuksensa yksityiskohdista ei ole selviä todisteita. Todennäköisesti hän oli ensin kohtalaisen tunnetun perugialaisen taidemaalarin Fioreno di Lorenzon oppilas ja siirtyi sitten Arezzoon kuuluisan umbrialaisen taidemaalarin Piero della Francesca luokse. Yksi hänen opiskelutovereistaan Francescan ateljeessa oli Luca Signorelli. Miehet olivat ilmeisesti hyvin tuttuja, sillä Signorellin vaikutus näkyy joissakin Peruginon maalauksissa.
Koulutuksensa aikana Perugino lähti Firenzeen, jossa hän alkoi työskennellä taidemaalari ja kuvanveistäjä Andrea del Verrocchion ateljeessa. Siellä koulutettiin myös nuoret ARTISTREPLEPLACE1, ARTISTREPLEPLACE2 ja ARTISTREPLEPLACE3. Noin vuonna 1472 Perugino näytti saaneen oppisopimuskoulutuksensa päätökseen, sillä hänet otettiin mestariksi Pyhän Luukkaan killan jäseneksi. Aluksi hän palasi Perugiaan, mutta pian paavi Sixtus IV kutsui hänet Roomaan ja antoi hänelle tehtäväksi maalata freskoja Sikstuksen kappeliin. Maalari Pinturicchio oli hänen mukanaan avustamassa häntä työssä. Tästä hän sai kuulemma noin kolmanneksen palkkiosta. Michelangelo tuhosi myöhemmin kolme Peruginon Sikstuksen kappeliin tekemistä kohtauksista tehdäkseen tilaa omille töilleen. Saatuaan Sikstuksen kappelin työt päätökseen Perugino palasi Firenzeen. Hänen tunnetuin, vielä nykyäänkin säilynyt teoksensa Sikstuksen kappeliin oli "Kristus ojentaa avaimet Pietarille".
Vuosien 1490 ja 1500 välisiä vuosia pidetään Peruginon tuotteliaimpana ja taiteellisesti kypsimpänä luomiskautena. Sen jälkeen hänen maineensa näytti kuitenkin hiipuvan. Tämä johtui pääasiassa siitä, että hän toisti aiempia motiiveja, usein lähes rutiininomaisesti. Kriittisten firenzeläisten kerrotaan pilkanneen Peruginon mielikuvituksen puutetta. Jälkimmäinen vastasi arvostelijoilleen vain, että he olivat aikoinaan ylistäneet häntä juuri näistä töistä eikä heillä siksi ollut oikeutta arvostella häntä nyt samoista töistä. Michelangelon kerrotaan jopa sanoneen Peruginolle päin naamaa, että hän piti tätä pettäjänä. Perugino ei hyväksynyt tätä ja haastoi Michelangelon oikeuteen kunnianloukkauksesta, mutta ei onnistunut. Perugino lähti Firenzestä noin vuonna 1505 ja muutti takaisin Umbrian maakuntaan työskentelemään vähemmän kriittiselle yleisölle. Hän jatkoi maalaamista loppuun asti ja sairastui ruttoon vuonna 1523. Perugino, kuten monet muutkin tuon ajan taiteilijat, haudattiin joukkohautaan, joten nykyään kukaan ei tiedä tarkalleen, missä hänen jäännöksensä sijaitsevat.
Sivu 1 / 3