Alankomaiden kultakauden ytimessä oli suuresti ihailtu taiteilija Gerard de Lairesse (1641-1711). Hänen taitonsa kattoivat musiikin, runouden ja teatterin, mutta hänen erityinen intohimonsa ja perintönsä oli maalaustaide. Cesare Ripa ja klassiset ranskalaiset taidemaalarit vaikuttivat hänen työhönsä, ja hänen työnsä muokkasivat aikakauden kulttuuripanoraamaa. Taiteilijan kuoleman jälkeen Lairessen merkitys kasvoi, ja hänen maalausta ja piirtämistä koskevilla kirjoituksillaan oli pysyvä vaikutus 1700-luvun taiteilijoihin. Tänä loiston ja dekadenssin aikakautena hänen ateljeestaan saattoi löytää korkealaatuisia taidegrafiikkaa, jotka jäljittelivät hänen upeita maalauksiaan. Lairessen taiteilijanuran juuret olivat hollantilaisessa Liègen kaupungissa, jossa hän opiskeli taidetta isänsä johdolla ja myöhemmin Bertholet Flemalle:ssä. Skandaali ajoi hänet pois kotikaupungistaan ja otti odottamattoman käännöksen pohjoiseen, jossa hän tapasi tulevan vaimonsa Marie Salmen ja aloitti uuden elämän tämän kanssa Utrechtissa. Alkuvaiheen vastoinkäymisistä huolimatta taidekauppias Gerrit van Uylenburgh huomasi hänen poikkeuksellisen lahjakkuutensa ja houkutteli hänet Amsterdamiin. Viulutaitonsa myötä Lairesse teki vaikutuksen taiteilijakoloniaan. Pian hän ryhtyi työstämään monumentaalimaalauksia Soestdijkin palatsiin ja Loon palatsiin.
De Lairesse eteni pelkkää maalaustaidetta pidemmälle ja löysi tiensä taideteorian maailmaan. Synnynnäiseen syfilikseen liittyneet sairaudet pakottivat hänet lopulta luopumaan maalaamisesta, kun hän sokeutui vuonna 1690. Tästä takaiskusta huolimatta hän löysi keinon säilyttää vaikutusvaltansa taidemaailmassa luennoimalla ja tallentamalla havaintojaan kahteen tärkeään taidekirjaan: "Grondlegginge ter teekenkonst" (1701) ja "Het groot schilderboeck" (1710). Näissä kirjoituksissa de Lairesse ilmaisi paheksuvansa kultakauden hollantilaisten maalareiden käyttämää realistista tyyliä ja ilmoitti suosivansa yleviä raamatullisia, mytologisia ja historiallisia kohtauksia. Näissä kirjoissa on yksi ensimmäisistä yrityksistä määritellä ihanteellinen paikka maalausten ripustamiselle sisätiloissa sekä suhteiden ja mittakaavan merkitys taidetta tarkasteltaessa.
Vaikka de Lairesse kritisoi joitakin aikalaisiaan, hän oli inspiraation lähde monille nuorille taiteilijoille, kuten TAITEILIJOILLE2, TAITEILIJOILLE3 ja Teodorin veljeksille ja TAITEILIJOILLE4. Hänen vaikutuksensa taiteen kentällä on näkynyt taiteilijoiden, kuten Jan van Mierisin, Simon van der Doesin ja veljesten Teodor ja Krzysztof Lubienieckin, töissä, jotka saivat vaikutteita hänen opetuksistaan ja teoksistaan. Vielä nykyäänkin hänen teoksiaan ja kirjoituksiaan pidetään Alankomaiden taidehistorian virstanpylväinä, mikä osoittaa sekä hänen vaikutuksensa taiteilijana että hänen vaikutuksensa ajattelijana ja teoreetikkona. Hänen perintönsä, sekä maalaustensa että kirjoitustensa kautta, auttoi johtamaan hollantilaisen maalaustaiteen uuteen aikakauteen ja laajentamaan taiteen rajoja kulttuurin kukoistuksen aikana.
Alankomaiden kultakauden ytimessä oli suuresti ihailtu taiteilija Gerard de Lairesse (1641-1711). Hänen taitonsa kattoivat musiikin, runouden ja teatterin, mutta hänen erityinen intohimonsa ja perintönsä oli maalaustaide. Cesare Ripa ja klassiset ranskalaiset taidemaalarit vaikuttivat hänen työhönsä, ja hänen työnsä muokkasivat aikakauden kulttuuripanoraamaa. Taiteilijan kuoleman jälkeen Lairessen merkitys kasvoi, ja hänen maalausta ja piirtämistä koskevilla kirjoituksillaan oli pysyvä vaikutus 1700-luvun taiteilijoihin. Tänä loiston ja dekadenssin aikakautena hänen ateljeestaan saattoi löytää korkealaatuisia taidegrafiikkaa, jotka jäljittelivät hänen upeita maalauksiaan. Lairessen taiteilijanuran juuret olivat hollantilaisessa Liègen kaupungissa, jossa hän opiskeli taidetta isänsä johdolla ja myöhemmin Bertholet Flemalle:ssä. Skandaali ajoi hänet pois kotikaupungistaan ja otti odottamattoman käännöksen pohjoiseen, jossa hän tapasi tulevan vaimonsa Marie Salmen ja aloitti uuden elämän tämän kanssa Utrechtissa. Alkuvaiheen vastoinkäymisistä huolimatta taidekauppias Gerrit van Uylenburgh huomasi hänen poikkeuksellisen lahjakkuutensa ja houkutteli hänet Amsterdamiin. Viulutaitonsa myötä Lairesse teki vaikutuksen taiteilijakoloniaan. Pian hän ryhtyi työstämään monumentaalimaalauksia Soestdijkin palatsiin ja Loon palatsiin.
De Lairesse eteni pelkkää maalaustaidetta pidemmälle ja löysi tiensä taideteorian maailmaan. Synnynnäiseen syfilikseen liittyneet sairaudet pakottivat hänet lopulta luopumaan maalaamisesta, kun hän sokeutui vuonna 1690. Tästä takaiskusta huolimatta hän löysi keinon säilyttää vaikutusvaltansa taidemaailmassa luennoimalla ja tallentamalla havaintojaan kahteen tärkeään taidekirjaan: "Grondlegginge ter teekenkonst" (1701) ja "Het groot schilderboeck" (1710). Näissä kirjoituksissa de Lairesse ilmaisi paheksuvansa kultakauden hollantilaisten maalareiden käyttämää realistista tyyliä ja ilmoitti suosivansa yleviä raamatullisia, mytologisia ja historiallisia kohtauksia. Näissä kirjoissa on yksi ensimmäisistä yrityksistä määritellä ihanteellinen paikka maalausten ripustamiselle sisätiloissa sekä suhteiden ja mittakaavan merkitys taidetta tarkasteltaessa.
Vaikka de Lairesse kritisoi joitakin aikalaisiaan, hän oli inspiraation lähde monille nuorille taiteilijoille, kuten TAITEILIJOILLE2, TAITEILIJOILLE3 ja Teodorin veljeksille ja TAITEILIJOILLE4. Hänen vaikutuksensa taiteen kentällä on näkynyt taiteilijoiden, kuten Jan van Mierisin, Simon van der Doesin ja veljesten Teodor ja Krzysztof Lubienieckin, töissä, jotka saivat vaikutteita hänen opetuksistaan ja teoksistaan. Vielä nykyäänkin hänen teoksiaan ja kirjoituksiaan pidetään Alankomaiden taidehistorian virstanpylväinä, mikä osoittaa sekä hänen vaikutuksensa taiteilijana että hänen vaikutuksensa ajattelijana ja teoreetikkona. Hänen perintönsä, sekä maalaustensa että kirjoitustensa kautta, auttoi johtamaan hollantilaisen maalaustaiteen uuteen aikakauteen ja laajentamaan taiteen rajoja kulttuurin kukoistuksen aikana.
Sivu 1 / 2