Alankomaiden kulta-aika on vaurauden ja rikkauden symboli, jollaista ei ole ennen nähty. 1600-luvulla merikauppa toi maalle ennennäkemättömän taloudellisen nousun. Alankomaiden yhteiskunta kukoisti. Suurten kaupunkien kujien varsille nousi upeita kauppiaiden taloja ja kaupunkien kartanoita. Sisätilat olivat yhtä tyylikkäät. Seinät, jotka oli tarkoitus koristella taiteella, olivat silkkitapetit. Seura halusi pienimuotoisia teoksia, jotka sulautuisivat harmonisesti talon kokonaisuuteen. Soveltuviksi katsottiin arkielämää kuvaavat genremaalaukset ja hollantilaisten maisemaelementtien ainutlaatuisuutta kuvaavat maisemamaalaukset. Alkoi taiteellinen luomiskausi, jota tuskin voidaan ylittää määrällisesti. Rakennettiin työpajoja, joissa taiteilijat maalasivat päivittäin useita maalauksia. Rembrandt oli yksi niistä taidemaalareista, jotka palkkasivat monia muita taiteilijoita työskentelemään täydellisten tilauskirjojen parissa. Taiteilija Gerard ter Borch asui useita vuosia taiteellisen kukoistuksen keskellä. Vuosien vaeltelun ja kokemuksen hankkimisen jälkeen hän asettui Amsterdamiin ja omistautui muotokuvamaalaukselle.
Hollantilaista yhteiskuntaa pidettiin poikkeuksellisen liberaalina ja kosmopoliittisena jo vuosisatojen alkupuolella. Sosiaaliluokkien sisällä vallitsi kuitenkin tiukka hierarkia. Yleisen vaurauden myötä aristokratian oli pakko korostaa asemaansa ja herättää siten henkiin maalaustaiteen laji, joka siihen asti oli ollut unessa. Aatelisto tilasi pienoismuotokuvia. Gerard ter Borchia pidetään yhtenä tämän tyylilajin tärkeimmistä hollantilaisista mestareista. Hänen esikuvansa olivat patriisin tai aateliston jäseniä. He teettivät muotokuvansa pienoiskoossa, jotta he voisivat antaa ne perheenjäsenilleen ja ystävilleen ja toisaalta välittää ne muille hoveille arvonsa ja uskollisuutensa symbolina. Puhdasta muotokuvaa tuettiin lisävarusteilla, jotta yhteiskunnallinen asema näkyi selvästi muotokuvassa. Ter Borchin kerrotaan käyttäneen mallikirjaa, josta hänen asiakkaansa saattoivat valita vaatteet, kampauksen, asusteet ja asennot. Taidemaalari vain maalasi kasvot siihen sopiviksi.
Amsterdamissa ollessaan ter Borch löysi genremaalauksen itselleen. Taiteilija valitsi mallinsa perheenjäsentensä joukosta. Hänen sisarpuolensa Gesine esiintyy usein päähenkilönä hänen genremaalauksissaan. Satiinista kiiltäviin kaapuihin pukeutuneet hahmot elävöittävät sisätiloja, joita ter Borch pystyi kuvaamaan niin petollisen aidosti ja elävästi. Hän loi kankaan kiillon niin täydellisesti kankaalle, että hänen genremaalauksensa saivat lempinimen "satiinipalat". Yksi hänen kuuluisimmista maalauksistaan on The Gallant Conversation. Kuvauksessa on erikoista se, että se ei ole perheidylli, kuten pitkään oletettiin. Nykyään taidehistorioitsijat ovat varmoja siitä, että rahapala on retusoitu kehottavan isän kädestä ja että kuvaus käsittelee bordellin kauppaa.
Alankomaiden kulta-aika on vaurauden ja rikkauden symboli, jollaista ei ole ennen nähty. 1600-luvulla merikauppa toi maalle ennennäkemättömän taloudellisen nousun. Alankomaiden yhteiskunta kukoisti. Suurten kaupunkien kujien varsille nousi upeita kauppiaiden taloja ja kaupunkien kartanoita. Sisätilat olivat yhtä tyylikkäät. Seinät, jotka oli tarkoitus koristella taiteella, olivat silkkitapetit. Seura halusi pienimuotoisia teoksia, jotka sulautuisivat harmonisesti talon kokonaisuuteen. Soveltuviksi katsottiin arkielämää kuvaavat genremaalaukset ja hollantilaisten maisemaelementtien ainutlaatuisuutta kuvaavat maisemamaalaukset. Alkoi taiteellinen luomiskausi, jota tuskin voidaan ylittää määrällisesti. Rakennettiin työpajoja, joissa taiteilijat maalasivat päivittäin useita maalauksia. Rembrandt oli yksi niistä taidemaalareista, jotka palkkasivat monia muita taiteilijoita työskentelemään täydellisten tilauskirjojen parissa. Taiteilija Gerard ter Borch asui useita vuosia taiteellisen kukoistuksen keskellä. Vuosien vaeltelun ja kokemuksen hankkimisen jälkeen hän asettui Amsterdamiin ja omistautui muotokuvamaalaukselle.
Hollantilaista yhteiskuntaa pidettiin poikkeuksellisen liberaalina ja kosmopoliittisena jo vuosisatojen alkupuolella. Sosiaaliluokkien sisällä vallitsi kuitenkin tiukka hierarkia. Yleisen vaurauden myötä aristokratian oli pakko korostaa asemaansa ja herättää siten henkiin maalaustaiteen laji, joka siihen asti oli ollut unessa. Aatelisto tilasi pienoismuotokuvia. Gerard ter Borchia pidetään yhtenä tämän tyylilajin tärkeimmistä hollantilaisista mestareista. Hänen esikuvansa olivat patriisin tai aateliston jäseniä. He teettivät muotokuvansa pienoiskoossa, jotta he voisivat antaa ne perheenjäsenilleen ja ystävilleen ja toisaalta välittää ne muille hoveille arvonsa ja uskollisuutensa symbolina. Puhdasta muotokuvaa tuettiin lisävarusteilla, jotta yhteiskunnallinen asema näkyi selvästi muotokuvassa. Ter Borchin kerrotaan käyttäneen mallikirjaa, josta hänen asiakkaansa saattoivat valita vaatteet, kampauksen, asusteet ja asennot. Taidemaalari vain maalasi kasvot siihen sopiviksi.
Amsterdamissa ollessaan ter Borch löysi genremaalauksen itselleen. Taiteilija valitsi mallinsa perheenjäsentensä joukosta. Hänen sisarpuolensa Gesine esiintyy usein päähenkilönä hänen genremaalauksissaan. Satiinista kiiltäviin kaapuihin pukeutuneet hahmot elävöittävät sisätiloja, joita ter Borch pystyi kuvaamaan niin petollisen aidosti ja elävästi. Hän loi kankaan kiillon niin täydellisesti kankaalle, että hänen genremaalauksensa saivat lempinimen "satiinipalat". Yksi hänen kuuluisimmista maalauksistaan on The Gallant Conversation. Kuvauksessa on erikoista se, että se ei ole perheidylli, kuten pitkään oletettiin. Nykyään taidehistorioitsijat ovat varmoja siitä, että rahapala on retusoitu kehottavan isän kädestä ja että kuvaus käsittelee bordellin kauppaa.
Sivu 1 / 2