Barokkitaiteen häikäisevästä maailmasta erottuu yksi nimi, joka kuvaa ainutlaatuisella tavalla aikakauden intohimoa ja draamaa: Guido Cagnacci, joka syntyi 13. tammikuuta 1601 Santarcangelo di Romagnassa, Riminissä, ja kuoli Wienissä vuonna 1663. Bolognalaisen koulukunnan merkittävä edustaja Cagnacci, alun perin Guido Canlassi, otti käyttöön omaleimaisen taiteilijanimensä "Cagnacci", joka tarkoittaa "koiraa", ironisena viittauksena omaan rumaan ulkonäköönsä. Cagnaccin suku oli juurtunut italialaisen Urbanian yhteisön taiteellisiin kulmiin. Hänen isänsä Matteo seurasi suvun perinnettä ja oppi turkistarhaajan ammatin samalla kun hän työskenteli saarnamiehenä Santarcangelo di Romagnassa. Sisarustensa Lucian ja Virginian rinnalla kasvaneen Cagnaccin rakkaus maalaustaiteeseen muotoutui jo varhain. Noin 15-vuotiaana hänen isänsä lähetti hänet Bolognaan neljän vuoden oppisopimuskoulutukseen kuvataiteen parissa. Siellä hän opiskeli mestareiden ARTISTREPLEPLACE0, ARTISTREPLEPLACE1 ja ARTISTREPLEPLACE2 johdolla.
Koulutuksensa päätyttyä Cagnacci teki kaksi matkaa Roomaan, jossa hänellä oli tilaisuus opiskella Caravaggion töitä ja tyyliä, jonka vaikutus näkyy hänen omissa töissään. Palattuaan kotiseudulleen hän sai toimeksiantoja Riministä ja Forlìsta. Hänen elämänsä sai kuitenkin dramaattisen käänteen, kun hän vuonna 1628 aloitti suhteen leskeksi jääneen ja varakkaan kreivittären Teodora Stivin kanssa, ja hänet karkotettiin kaupungista skandaalin vuoksi. Pitkän Bolognassa oleskelun jälkeen Cagnacci muutti vuonna 1650 Venetsiaan, jossa hän perusti taidekoulun ja ystävystyi taidemaalari Pietro Liberin kanssa. Siviilinimellä Canlassi hän tuli Venetsiassa tunnetuksi lähinnä eroottisista teoksistaan. Vuonna 1658 Leopold I kutsui Cagnaccin Wieniin, jossa hän toimi hovimaalarina ja lopulta kuoli. Hänen jäännöksensä lepäävät Augustinuksen kirkossa. Cagnaccin poikkeuksellinen taito käsitellä valoa ja varjoja sekä hänen intohimonsa kuvata inhimillisiä tunteita ja draamaa tekevät hänen teoksistaan ihanteellisia ehdokkaita taidegrafiikan vedoksiksi. Toistamalla hänen taidettaan huolellisesti voimme jatkossakin arvostaa ja juhlia Cagnaccin ainutlaatuista näkemystä ja mestaruutta.
Barokkitaiteen häikäisevästä maailmasta erottuu yksi nimi, joka kuvaa ainutlaatuisella tavalla aikakauden intohimoa ja draamaa: Guido Cagnacci, joka syntyi 13. tammikuuta 1601 Santarcangelo di Romagnassa, Riminissä, ja kuoli Wienissä vuonna 1663. Bolognalaisen koulukunnan merkittävä edustaja Cagnacci, alun perin Guido Canlassi, otti käyttöön omaleimaisen taiteilijanimensä "Cagnacci", joka tarkoittaa "koiraa", ironisena viittauksena omaan rumaan ulkonäköönsä. Cagnaccin suku oli juurtunut italialaisen Urbanian yhteisön taiteellisiin kulmiin. Hänen isänsä Matteo seurasi suvun perinnettä ja oppi turkistarhaajan ammatin samalla kun hän työskenteli saarnamiehenä Santarcangelo di Romagnassa. Sisarustensa Lucian ja Virginian rinnalla kasvaneen Cagnaccin rakkaus maalaustaiteeseen muotoutui jo varhain. Noin 15-vuotiaana hänen isänsä lähetti hänet Bolognaan neljän vuoden oppisopimuskoulutukseen kuvataiteen parissa. Siellä hän opiskeli mestareiden ARTISTREPLEPLACE0, ARTISTREPLEPLACE1 ja ARTISTREPLEPLACE2 johdolla.
Koulutuksensa päätyttyä Cagnacci teki kaksi matkaa Roomaan, jossa hänellä oli tilaisuus opiskella Caravaggion töitä ja tyyliä, jonka vaikutus näkyy hänen omissa töissään. Palattuaan kotiseudulleen hän sai toimeksiantoja Riministä ja Forlìsta. Hänen elämänsä sai kuitenkin dramaattisen käänteen, kun hän vuonna 1628 aloitti suhteen leskeksi jääneen ja varakkaan kreivittären Teodora Stivin kanssa, ja hänet karkotettiin kaupungista skandaalin vuoksi. Pitkän Bolognassa oleskelun jälkeen Cagnacci muutti vuonna 1650 Venetsiaan, jossa hän perusti taidekoulun ja ystävystyi taidemaalari Pietro Liberin kanssa. Siviilinimellä Canlassi hän tuli Venetsiassa tunnetuksi lähinnä eroottisista teoksistaan. Vuonna 1658 Leopold I kutsui Cagnaccin Wieniin, jossa hän toimi hovimaalarina ja lopulta kuoli. Hänen jäännöksensä lepäävät Augustinuksen kirkossa. Cagnaccin poikkeuksellinen taito käsitellä valoa ja varjoja sekä hänen intohimonsa kuvata inhimillisiä tunteita ja draamaa tekevät hänen teoksistaan ihanteellisia ehdokkaita taidegrafiikan vedoksiksi. Toistamalla hänen taidettaan huolellisesti voimme jatkossakin arvostaa ja juhlia Cagnaccin ainutlaatuista näkemystä ja mestaruutta.
Sivu 1 / 1