Sivu 1 / 1
Hermann Stennerin nimi mainittaisiin nykyään luultavasti samassa hengessä muiden saksalaisen ekspressionismin tunnettujen taiteilijoiden kanssa, ellei hänen elämänsä olisi päättynyt äkillisesti heti ensimmäisen maailmansodan alussa sotilaana. Saksalainen taidemaalari, graafikko ja taideteoreetikko Willi Baumeister, joka selvisi hengissä molemmista maailmansodista, esitti jopa, että Stenneristä olisi tullut yksi Saksan parhaista taidemaalareista, "jos järjetön ja rikollinen sota ei olisi vaatinut uhrejaan". Stennerille suotiin hänen lyhyestä elämästään vain viisi tuottoisaa vuotta, joiden aikana hän loi vaikuttavan määrän, ainakin 300 maalausta ja reilut 1500 vedosta. Nopeassa kehityksessä hän kulki aluksi impressionismin kantojen läpi, sitten hän joutui Kandinsky:n innoittamana ekspressionismin värikkyyteen ja intensiteettiin ja siirtyi lopulta vahvasti abstrahoivaan maalaustapaan.
Maalarimestarin poikana hän kasvoi niin sanotusti maalien ja siveltimien parissa, ja hän kävi Bielefeldin käsityö- ja taidekoulua kokeiluluontoisesti ennen kuin hänet hyväksyttiin Münchenin taideakatemiaan. Vuotta myöhemmin hän siirtyi Stuttgartin Kuninkaalliseen taideakatemiaan, jossa modernismin uranuurtaja Adolf Hölzel vaikutti häneen ratkaisevasti, ja hän sai muuttaa mestariluokan studioon. Hän osallistui 22-vuotiaana Saksan ensimmäiseen ekspressionistien näyttelyyn Dresdenissä, ja pian sen jälkeen Adolf Hölzel otti hänet mukaan Kölnin Werkbund-näyttelyn aikakausittain mullistavien seinäfreskojen toteuttamiseen. Hän toteutti ne yhdessä Oskar Schlemmer:n (joka myöhemmin opetti Bauhausissa) ja Willi Baumeisterin kanssa. Tämä uraauurtava Werkbund-näyttely, joka oli laadultaan ja laajuudeltaan kuin maailmannäyttely, keskeytettiin ennenaikaisesti ensimmäisen maailmansodan alkaessa. Stenner ilmoittautui vapaaehtoiseksi yhdessä Schlemmerin kanssa elokuussa ja kuoli vain kuusi kuukautta myöhemmin Ilowin taistelussa Puolassa.
Taidehistorioitsija ja Stennerin aikalainen Hans Hildebrandt kertoi hänestä: "Luonto antoi Stennerille arvokkaana lahjana käden keveyden, varhaisen käsityötaidon mestaruuden. Se antoi hänen maalauksilleen ja piirustuksilleen välittömän tuoreuden, vaikutelman jostakin iloisesti ja vaivattomasti luodusta, mihin hänen temperamenttinsa ja ilonsa olla elävässä ja kontrastirikkaassa värileikissä vaikuttivat osaltaan." Tämä itsevarmuus ja välittömyys tiivistyvät vaikuttavasti Stennerin "Omakuvassa punaisen takin kanssa". Samalla taiteilijan lyhyt elinikä tuo mieleen sodan radikaalin viillon, joka pysäytti äkillisesti lukemattomat urat, elämänsuunnitelmat ja taiteelliset kehityskulut tai sai ne suuntautumaan toiseen suuntaan, joka ei enää antanut tilaa elämänilolle.
Hermann Stennerin nimi mainittaisiin nykyään luultavasti samassa hengessä muiden saksalaisen ekspressionismin tunnettujen taiteilijoiden kanssa, ellei hänen elämänsä olisi päättynyt äkillisesti heti ensimmäisen maailmansodan alussa sotilaana. Saksalainen taidemaalari, graafikko ja taideteoreetikko Willi Baumeister, joka selvisi hengissä molemmista maailmansodista, esitti jopa, että Stenneristä olisi tullut yksi Saksan parhaista taidemaalareista, "jos järjetön ja rikollinen sota ei olisi vaatinut uhrejaan". Stennerille suotiin hänen lyhyestä elämästään vain viisi tuottoisaa vuotta, joiden aikana hän loi vaikuttavan määrän, ainakin 300 maalausta ja reilut 1500 vedosta. Nopeassa kehityksessä hän kulki aluksi impressionismin kantojen läpi, sitten hän joutui Kandinsky:n innoittamana ekspressionismin värikkyyteen ja intensiteettiin ja siirtyi lopulta vahvasti abstrahoivaan maalaustapaan.
Maalarimestarin poikana hän kasvoi niin sanotusti maalien ja siveltimien parissa, ja hän kävi Bielefeldin käsityö- ja taidekoulua kokeiluluontoisesti ennen kuin hänet hyväksyttiin Münchenin taideakatemiaan. Vuotta myöhemmin hän siirtyi Stuttgartin Kuninkaalliseen taideakatemiaan, jossa modernismin uranuurtaja Adolf Hölzel vaikutti häneen ratkaisevasti, ja hän sai muuttaa mestariluokan studioon. Hän osallistui 22-vuotiaana Saksan ensimmäiseen ekspressionistien näyttelyyn Dresdenissä, ja pian sen jälkeen Adolf Hölzel otti hänet mukaan Kölnin Werkbund-näyttelyn aikakausittain mullistavien seinäfreskojen toteuttamiseen. Hän toteutti ne yhdessä Oskar Schlemmer:n (joka myöhemmin opetti Bauhausissa) ja Willi Baumeisterin kanssa. Tämä uraauurtava Werkbund-näyttely, joka oli laadultaan ja laajuudeltaan kuin maailmannäyttely, keskeytettiin ennenaikaisesti ensimmäisen maailmansodan alkaessa. Stenner ilmoittautui vapaaehtoiseksi yhdessä Schlemmerin kanssa elokuussa ja kuoli vain kuusi kuukautta myöhemmin Ilowin taistelussa Puolassa.
Taidehistorioitsija ja Stennerin aikalainen Hans Hildebrandt kertoi hänestä: "Luonto antoi Stennerille arvokkaana lahjana käden keveyden, varhaisen käsityötaidon mestaruuden. Se antoi hänen maalauksilleen ja piirustuksilleen välittömän tuoreuden, vaikutelman jostakin iloisesti ja vaivattomasti luodusta, mihin hänen temperamenttinsa ja ilonsa olla elävässä ja kontrastirikkaassa värileikissä vaikuttivat osaltaan." Tämä itsevarmuus ja välittömyys tiivistyvät vaikuttavasti Stennerin "Omakuvassa punaisen takin kanssa". Samalla taiteilijan lyhyt elinikä tuo mieleen sodan radikaalin viillon, joka pysäytti äkillisesti lukemattomat urat, elämänsuunnitelmat ja taiteelliset kehityskulut tai sai ne suuntautumaan toiseen suuntaan, joka ei enää antanut tilaa elämänilolle.