James Smetham oli kotoisin Paterley Bridgen pikkukaupungista Yorkshiressä, Englannissa, ja kävi lukiota Leedsissä. Hän halusi itse asiassa arkkitehdiksi, ja siksi hän pääsi oppipojaksi Lincolnin kaupungin tunnetulle arkkitehdille, antiikintutkijalle ja pormestarille. Koska hän kuitenkin tunsi, että muut kiinnostuksen kohteet olivat hänessä vahvempia, hän aloitti opinnot Lontoon Royal Academy of Artsissa vuonna 1843. Hän kokeili jonkin aikaa myös muotokuvia ja menestyi jonkin verran tässä tyylilajissa. Tuohon aikaan kehittyvä valokuvaus aiheutti kuitenkin kovaa kilpailua, ja asiakkaat tilasivat yhä harvemmin maalattuja muotokuvia. Siksi hänen oli pakko hankkia elantonsa muualta, ja vuonna 1851 hän aloitti piirustuksenopettajana Weshleyan Normal Collegessa Westminsterin kaupungissa. Siellä hän tapasi Sarah Goblen, joka oli opettajana samassa collegessa. Vuonna 1854 hän meni naimisiin hänen kanssaan, ja pariskunta sai kuusi lasta.
College-työnsä ohella Smetham jatkoi työtään taidemaalarina. Hän tutki erilaisia tyylilajeja ja maalasi usein sekä maisemia että muotokuvia, ja hän teki puupiirroksia, etsauksia, kaiverruksia ja kirjakuvituksia. Hän maalasi myös tuhansia postimerkkien kokoisia miniatyyrejä. Hän liittyi myös Lontoossa vuonna 1848 perustettuun preraafaliittiveljeskuntaan, joka oli uudistusliike, jonka tavoitteena oli irrottautua taiteilijoiden, kuten Raffael:n ja Michelangelo:n, liian mekaanisista lähestymistavoista. James Letham kirjoitti myös esseitä, runoja, arvosteluja ja artikkeleita. Hänen tunnetuimpia maalauksiaan ovat luultavasti "Viimeisen ehtoollisen hymni" ja "Jaarli Siwardin kuolema". Smetham oli hyvin harras metodisti ja käsitteli uskonnollisia aiheita hyvin usein.
Vuonna 1857 taidemaalari sai hermoromahduksen, jonka jälkeen hänen uskonnollinen innostuksensa voimistui ja muuttui vähitellen maniaksi. Hän esimerkiksi yritti jonkin aikaa havainnollistaa jokaista Raamatun jaetta. Hän kärsi myös masennuksesta silloin tällöin ja harjoitti uskonnollista itseanalyysiä. Vuonna 1877 hän sai toisen väkivaltaisen romahduksen ja vaipui hulluuteen. Viimeiset vuodet hän eli mielenterveyden häiriössä eristyksissä talossaan Stoke Newingtonissa. Smethamin leski julkaisi Smethamin kirjeet, päiväkirjat ja muistikirjat postuumisti.
James Smetham oli kotoisin Paterley Bridgen pikkukaupungista Yorkshiressä, Englannissa, ja kävi lukiota Leedsissä. Hän halusi itse asiassa arkkitehdiksi, ja siksi hän pääsi oppipojaksi Lincolnin kaupungin tunnetulle arkkitehdille, antiikintutkijalle ja pormestarille. Koska hän kuitenkin tunsi, että muut kiinnostuksen kohteet olivat hänessä vahvempia, hän aloitti opinnot Lontoon Royal Academy of Artsissa vuonna 1843. Hän kokeili jonkin aikaa myös muotokuvia ja menestyi jonkin verran tässä tyylilajissa. Tuohon aikaan kehittyvä valokuvaus aiheutti kuitenkin kovaa kilpailua, ja asiakkaat tilasivat yhä harvemmin maalattuja muotokuvia. Siksi hänen oli pakko hankkia elantonsa muualta, ja vuonna 1851 hän aloitti piirustuksenopettajana Weshleyan Normal Collegessa Westminsterin kaupungissa. Siellä hän tapasi Sarah Goblen, joka oli opettajana samassa collegessa. Vuonna 1854 hän meni naimisiin hänen kanssaan, ja pariskunta sai kuusi lasta.
College-työnsä ohella Smetham jatkoi työtään taidemaalarina. Hän tutki erilaisia tyylilajeja ja maalasi usein sekä maisemia että muotokuvia, ja hän teki puupiirroksia, etsauksia, kaiverruksia ja kirjakuvituksia. Hän maalasi myös tuhansia postimerkkien kokoisia miniatyyrejä. Hän liittyi myös Lontoossa vuonna 1848 perustettuun preraafaliittiveljeskuntaan, joka oli uudistusliike, jonka tavoitteena oli irrottautua taiteilijoiden, kuten Raffael:n ja Michelangelo:n, liian mekaanisista lähestymistavoista. James Letham kirjoitti myös esseitä, runoja, arvosteluja ja artikkeleita. Hänen tunnetuimpia maalauksiaan ovat luultavasti "Viimeisen ehtoollisen hymni" ja "Jaarli Siwardin kuolema". Smetham oli hyvin harras metodisti ja käsitteli uskonnollisia aiheita hyvin usein.
Vuonna 1857 taidemaalari sai hermoromahduksen, jonka jälkeen hänen uskonnollinen innostuksensa voimistui ja muuttui vähitellen maniaksi. Hän esimerkiksi yritti jonkin aikaa havainnollistaa jokaista Raamatun jaetta. Hän kärsi myös masennuksesta silloin tällöin ja harjoitti uskonnollista itseanalyysiä. Vuonna 1877 hän sai toisen väkivaltaisen romahduksen ja vaipui hulluuteen. Viimeiset vuodet hän eli mielenterveyden häiriössä eristyksissä talossaan Stoke Newingtonissa. Smethamin leski julkaisi Smethamin kirjeet, päiväkirjat ja muistikirjat postuumisti.
Sivu 1 / 1