"Olen rakastanut aurinkoa koko ikäni. Halusin maalata auringonpaisteen. Mutta sota ajoi minua takaa." Tämä Vasili Vasilievich Vereshchaginin lausunto kuvaa kahtiajakoa, joka muovasi taiteilijan elämää. Vereshchagin oli venäläisestä maaherrasväestöstä ja aloitti sotilasuran kahdeksanvuotiaana. Venäjän laivaston kadettina hän matkusti läpi Länsi-Euroopan ja tutustui myös Lähi-itään. Valmistuttuaan merivoimien akatemiasta hän kuitenkin jätti asepalveluksen ja ryhtyi taidemaalariksi. Armeija ja sota olivat yksi hänen elämänsä vakioista, toinen oli hänen intohimonsa matkustamiseen. Seuraavina vuosina hän matkusti Euroopassa, Intiassa, Lähi-idässä, Venäjän Aasian puoleisessa osassa ja Himalajan alueella.
Vaikka hän palasi ajoittain venäläiseen sotapalvelukseen ja palveli upseerina tsaarin armeijassa esimerkiksi Venäjän ja Turkin sodan aikana 1877-78, sodan kauhu ei koskaan jättänyt häntä, ja siitä tuli hänen tärkein taiteellinen aiheensa. Aivan kuten sotilaat eivät koskaan päästäneet häntä irti, myös Verestšagin palasi yhä uudelleen Venäjälle, vaikka hän seurasi monien venäläisten älymystön edustajien tietä Länsi-Eurooppaan. Monien vuosien ajan München oli hänen elämänsä keskus, jossa hänellä oli ateljee. Hänen säästelemättömät sotakuvansa, jotka kuvasivat sodan kärsimystä ja väkivaltaa, aiheuttivat kohua. Vereshchagin kehitti fotorealistisen tyylin, joka herätti voimakkaita reaktioita aikalaistensa keskuudessa. Hänen suuntautumisensa uuteen valokuvausvälineeseen aiheutti ärtymystä. Hänen dokumentaarista tyyliään kritisoitiin yhä uudelleen.
Verestšagin oli poliittinen taiteilija, joka pyrki kuvillaan selkeään didaktiseen tavoitteeseen. Kuvaamalla sodan kauhuja hän halusi popularisoida uskoaan rauhan välttämättömyyteen. Taiteellisen tehtävänsä myötä hän kohtasi 1800-luvun lopun syvästi jakautuneen kulttuurin, joka oli valtavirrassaan imperialistinen, mutta synnytti myös voimakkaita pasifistisia liikkeitä vastavoimana. Yksi hänen tärkeimmistä teoksistaan, "Sodan apoteoosi", vaikutti Münchenin näyttelyssä vieraillutun Saksan esikuntapäällikkö Helmuth von Moltkeen niin paljon, että sotilas jäi sanattomaksi ja kielsi välittömästi saksalaisia sotilaita vierailemasta näyttelyssä. Vaikutus oli täysin tarkoituksellinen, sillä Vereshchagin omisti maalauksensa kaikille menneille, nykyisille ja tuleville valloittajille. Venäjällä hänen sotakuviaan ei saanut näyttää julkisesti eikä niitä saanut painaa kirjoihin. Britannian siirtomaasodan ampumavälikohtauksen kuvaaminen Intiassa johti väkivaltaisiin reaktioihin brittiyleisön keskuudessa.
"Olen rakastanut aurinkoa koko ikäni. Halusin maalata auringonpaisteen. Mutta sota ajoi minua takaa." Tämä Vasili Vasilievich Vereshchaginin lausunto kuvaa kahtiajakoa, joka muovasi taiteilijan elämää. Vereshchagin oli venäläisestä maaherrasväestöstä ja aloitti sotilasuran kahdeksanvuotiaana. Venäjän laivaston kadettina hän matkusti läpi Länsi-Euroopan ja tutustui myös Lähi-itään. Valmistuttuaan merivoimien akatemiasta hän kuitenkin jätti asepalveluksen ja ryhtyi taidemaalariksi. Armeija ja sota olivat yksi hänen elämänsä vakioista, toinen oli hänen intohimonsa matkustamiseen. Seuraavina vuosina hän matkusti Euroopassa, Intiassa, Lähi-idässä, Venäjän Aasian puoleisessa osassa ja Himalajan alueella.
Vaikka hän palasi ajoittain venäläiseen sotapalvelukseen ja palveli upseerina tsaarin armeijassa esimerkiksi Venäjän ja Turkin sodan aikana 1877-78, sodan kauhu ei koskaan jättänyt häntä, ja siitä tuli hänen tärkein taiteellinen aiheensa. Aivan kuten sotilaat eivät koskaan päästäneet häntä irti, myös Verestšagin palasi yhä uudelleen Venäjälle, vaikka hän seurasi monien venäläisten älymystön edustajien tietä Länsi-Eurooppaan. Monien vuosien ajan München oli hänen elämänsä keskus, jossa hänellä oli ateljee. Hänen säästelemättömät sotakuvansa, jotka kuvasivat sodan kärsimystä ja väkivaltaa, aiheuttivat kohua. Vereshchagin kehitti fotorealistisen tyylin, joka herätti voimakkaita reaktioita aikalaistensa keskuudessa. Hänen suuntautumisensa uuteen valokuvausvälineeseen aiheutti ärtymystä. Hänen dokumentaarista tyyliään kritisoitiin yhä uudelleen.
Verestšagin oli poliittinen taiteilija, joka pyrki kuvillaan selkeään didaktiseen tavoitteeseen. Kuvaamalla sodan kauhuja hän halusi popularisoida uskoaan rauhan välttämättömyyteen. Taiteellisen tehtävänsä myötä hän kohtasi 1800-luvun lopun syvästi jakautuneen kulttuurin, joka oli valtavirrassaan imperialistinen, mutta synnytti myös voimakkaita pasifistisia liikkeitä vastavoimana. Yksi hänen tärkeimmistä teoksistaan, "Sodan apoteoosi", vaikutti Münchenin näyttelyssä vieraillutun Saksan esikuntapäällikkö Helmuth von Moltkeen niin paljon, että sotilas jäi sanattomaksi ja kielsi välittömästi saksalaisia sotilaita vierailemasta näyttelyssä. Vaikutus oli täysin tarkoituksellinen, sillä Vereshchagin omisti maalauksensa kaikille menneille, nykyisille ja tuleville valloittajille. Venäjällä hänen sotakuviaan ei saanut näyttää julkisesti eikä niitä saanut painaa kirjoihin. Britannian siirtomaasodan ampumavälikohtauksen kuvaaminen Intiassa johti väkivaltaisiin reaktioihin brittiyleisön keskuudessa.
Sivu 1 / 2