Jacopo Pontormon elämän alku ei ollut helppo, sillä hän jäi orvoksi kymmenvuotiaana. Tämä kova kohtalonisku ei kuitenkaan estänyt häntä nousemasta 1500-luvun firenzeläisen taiteen tunnustetuksi jäseneksi. Kun orpo joutui jäämään isoäitinsä luokse, hän lähti kotikaupungistaan Empolin läheltä vuonna 1508 1500-luvun Italian kulttuurikeskukseen Firenzeen. Siellä hän saattoi oppia kiltansa parhailta mestareilta. Hän oli muun muassa Leonardo da Vinci:n, Piero di Cosimo:n ja Andrea del Sarto:n oppilas.
Kuten aikakaudelle oli tavallista, Pontormo loi pääasiassa freskoja, muotokuvia ja alttaritauluja. Hänen luovuutensa keskiössä ovat pyhät ja hengelliset motiivit. Tyylillisesti hänet voidaan luokitella manieristiksi. Tämän myöhäisrenessanssiajan tyylin nimi kertoo kaiken: se perustuu ajatukseen, jonka mukaan taiteilijan ei pitäisi rajoittaa työskentelyään tietyn koulukunnan ohjeilla, vaan hänen pitäisi kehittää ja korostaa omaa tyyliään, "manieraansa". Tämä tyyli erottautuu siten tietoisesti renessanssin geometrisesti lasketuista sommitelmista. Painopiste ei enää ole klassisen yksinkertaisuuden ja antiikin malliin perustuvien harmonisten muotojen esittämisessä. Tilalle tuli tarkoituksellisen monimutkainen, rönsyilevä ja ihannoiva tyyli, joka oli usein täynnä arvoituksellisia allegorioita, jotka olivat ratkaisevia vain asiaan perehtyneille taiteen tuntijoille.
Myös Pontormo lukeutui tähän joukkoon, ja hän kokeili mielellään hienostuneita väritehosteita etsiessään hyvin henkilökohtaisen "manieran" ilmentymistä. Hänen tyylilleen on ominaista hienostuneen eleganssin tavoittelu, joka hänen tapauksessaan ilmenee ylipitkinä raajoina tai taidokkaina kierteisinä ihmiskehojen kuvauksina. Historiallisten lähteiden mukaan Michelangelo itse kehui häntä ylistävästi, ja kuuluisa Medici-suku sai häneltä tilauksen. Lukuisien mystis-uskonnollisten freskojen, kuten Kristuksen hautaaminen, arkkienkeli Gabriel tai Joosef Egyptissä, lisäksi hän teki myös lukuisia muotokuvia. Niiden joukossa myös Cosimo de Medicin.
Pontormon kuoleman jälkeen Pontormon työ katosi unholaan useiksi vuosisadoiksi, eikä vähiten hänen elämäkertakirjoittajansa Giorgio Vasarin ankaran kritiikin vuoksi, ja vasta 1900-luvulla taidehistorioitsija Frederick Mortimer Clappin työ antoi sille uuden arvon.
Jacopo Pontormon elämän alku ei ollut helppo, sillä hän jäi orvoksi kymmenvuotiaana. Tämä kova kohtalonisku ei kuitenkaan estänyt häntä nousemasta 1500-luvun firenzeläisen taiteen tunnustetuksi jäseneksi. Kun orpo joutui jäämään isoäitinsä luokse, hän lähti kotikaupungistaan Empolin läheltä vuonna 1508 1500-luvun Italian kulttuurikeskukseen Firenzeen. Siellä hän saattoi oppia kiltansa parhailta mestareilta. Hän oli muun muassa Leonardo da Vinci:n, Piero di Cosimo:n ja Andrea del Sarto:n oppilas.
Kuten aikakaudelle oli tavallista, Pontormo loi pääasiassa freskoja, muotokuvia ja alttaritauluja. Hänen luovuutensa keskiössä ovat pyhät ja hengelliset motiivit. Tyylillisesti hänet voidaan luokitella manieristiksi. Tämän myöhäisrenessanssiajan tyylin nimi kertoo kaiken: se perustuu ajatukseen, jonka mukaan taiteilijan ei pitäisi rajoittaa työskentelyään tietyn koulukunnan ohjeilla, vaan hänen pitäisi kehittää ja korostaa omaa tyyliään, "manieraansa". Tämä tyyli erottautuu siten tietoisesti renessanssin geometrisesti lasketuista sommitelmista. Painopiste ei enää ole klassisen yksinkertaisuuden ja antiikin malliin perustuvien harmonisten muotojen esittämisessä. Tilalle tuli tarkoituksellisen monimutkainen, rönsyilevä ja ihannoiva tyyli, joka oli usein täynnä arvoituksellisia allegorioita, jotka olivat ratkaisevia vain asiaan perehtyneille taiteen tuntijoille.
Myös Pontormo lukeutui tähän joukkoon, ja hän kokeili mielellään hienostuneita väritehosteita etsiessään hyvin henkilökohtaisen "manieran" ilmentymistä. Hänen tyylilleen on ominaista hienostuneen eleganssin tavoittelu, joka hänen tapauksessaan ilmenee ylipitkinä raajoina tai taidokkaina kierteisinä ihmiskehojen kuvauksina. Historiallisten lähteiden mukaan Michelangelo itse kehui häntä ylistävästi, ja kuuluisa Medici-suku sai häneltä tilauksen. Lukuisien mystis-uskonnollisten freskojen, kuten Kristuksen hautaaminen, arkkienkeli Gabriel tai Joosef Egyptissä, lisäksi hän teki myös lukuisia muotokuvia. Niiden joukossa myös Cosimo de Medicin.
Pontormon kuoleman jälkeen Pontormon työ katosi unholaan useiksi vuosisadoiksi, eikä vähiten hänen elämäkertakirjoittajansa Giorgio Vasarin ankaran kritiikin vuoksi, ja vasta 1900-luvulla taidehistorioitsija Frederick Mortimer Clappin työ antoi sille uuden arvon.
Sivu 1 / 2